Ei sinäänsä, että olisi lajista tai sukupuolesta kiinni, vaan ennemminkin iästä ja ihmiskontakteista. Moni lintu oppii helpommin sen "kielen", mille se altistuu nuorena. Oletetaan, että esimerkin papukaijoilla on potentiaalia oppia (kaikilla yksilöillä tai lajeilla tätä ei ole niin paljoa, toisilla enemmän).
Esimerkkikaija 1 syntyy emoilleen lintuhuoneeseen, ja se kuulee vain emojensa ja sisarustensa ääntelyä. Se oppii niistä, ja sen kielipää kehittyy lintumaiseksi ja kenties matkimaan joitain arjen ääniä kuten saranoita tms. Jos se ei altistu tarpeeksi ihmispuheelle, se ei opi sitä "kielekseen" ja näitä kieliä on usein vaikea oppia jälkikäteen nuoruusajan altistuksen loppuessa.
Esimerkkikaija 2 syntyy keskellä olohuonetta, sen emot saattavat osata puhua (lintua ja ihmistä), ja se kuulee paljon puhetta jo pöntössä, mutta myös arjessa nuorena. Se oppii altistumisaikanaan lintukielen, sekä ihmiskielen. Tällöin se on todennäköisesti aikuisena lahjakkaampi puhuja kuin samanikäinen, samanlajinen ja samaa sukupuolta oleva esimerkkikaija 1.
Itselleni on jäänyt käsitys, että jos lintu ei ole osannut puhua nuorena, se harvoin oppii sitä vanhanakaan. Sen sijaan, jos lintu oppii nuorena edes muutaman sanan, sillä on tämän "kielen" "alkeet", jolloin se voi oppia vanhanakin runsaasti lisää.
Tunnettu eläintenkouluttaja Barbara Heidenreich halusi näytöslinnun, joka laulaisi ja puhuisi yleisön edessä. Hän valitsi lajin, joka on eloisa, rohkea ja puhekyvyiltään lahjakas: keltaniska-amatsoni. Hän teki työtä tämän eteen jo linnun ollessa yhä kasvattajalla: hän halusi kasvattajan soittavan poikaselle nauhalta muiden amatsonien/papukaijojen puhetta (ihmiskieltä), jolloin lintu omaksuu jo nuorella iällä tällaisen puhetavan omaksi kielekseen. Ja sehän onnistui: lintu käyttää paljon ihmiskieltä, myös yksin ollessaan.
