papukaijat • suoranokat • kaijuli.fi

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.


Meille muutti reilu kuukausi sitten kakariki-trio. Ryhmässä on pariskunta sekä yksi naaras kolmantena pyöränä,jonka puoliso menehtyi n. vuosi sitten. Tätä naarasta ei mitenkään kiusata ja linnut ovat suhteellisen sopuisia keskenään.
Jotenkin tästä vihreästä leskestä kuitenkin  huokuu yksinäisyys.

Olisko suotavaa hommata sille pari vai meneekö ryhmäjako sekaisin?

Vs: Leskeksi jäänyt Uudenseelanninviherkaija-naaras
« Vastaus #1 : 20.03.16 - klo:15:55:57 »
Hei ja onnittelut uusista linnuista! Kakarikien palvelijana voin luvata että tylsät hetket talossasi ovat ohi! ;D

Kakarikit, sekä uudenseelannin- että kruunuviherkaijat ovat siinä mielessä jänniä lintuja että niiden parvikäyttäytyminen on erittäin löysä. Linnut muodostavat pareja ja on pareittain löysässä parvessa, joten ajatuksesi hankkia naaralle koiran ei ole sinänsä huono.

Mutta. Jos sinulla on kaksi pareja saatat joutua varautumaan hankimaan toisen häkin, koska vaikka kakariki ei ole sinänsä reviiritietoinen, on pareilla kuitenkin tarve puolustaa oman reviirinsä riippumatta siitä annetaanko niiden pesiä vai ei.

Itselläni on vastaavanlainen pulma, minulla on kolme uudenseelannin koiraita, yksi kruunukoiras sekä yksi uudenseelanninnaaras. Häkkien ulkopuolella kaikki tulee loistavasti toimeen, mutta kruunulla ei ole mitään asia uudenseelantilaisten häkkiin. Kun meidän pariskunnalla hormoonit hyrrää keväisin ja syksyisin joudun erottamaan niiden häkin väliseinälla että parittomat koiraat eivät joutuu hyökkäyksen altiiksi.

Suosittelisin että annat nykyisen kolmikon kotiutua kunnolla ja sillä aika tarkkailet heidä parvikäyttytymistä - tuleeko kaikki toimeen myös häkin sisällä, pääsevätkö kaikki ruokakupille, jne. Pitäisin kyllä edelleen korvaan takaa ajatus hankkia leskelle kaverin, mutta en pitäisi hankinnassa mitään kiirettä.

Vs: Leskeksi jäänyt Uudenseelanninviherkaija-naaras
« Vastaus #2 : 21.03.16 - klo:19:14:51 »
Kiitos vastauksesta:)

On varmasti järkevintä toimia neuvomallasi tavalla eli antaa lintujen kotiutua kunnolla ennen uuden koiraan hankintaa.

Olen todella ihastunut tähän poppooseen;kauniita,eläväisiä ja uteliaita kavereita. Ei ole mennyt päivääkään etteivätkö heidän touhunsa olisi saaneet hymyä huulille :D

Eilen nautiskeltiin luonnonantimia:







Vs: Leskeksi jäänyt Uudenseelanninviherkaija-naaras
« Vastaus #3 : 02.04.16 - klo:20:58:28 »
Tiedän,että eläimiä ei saa inhimillistää,mutta nyt on korviin käynyt tuon lesken hiljainen,mutta surkea itkunomainen kutsu,kun nuoripari koodailee omilla poluillaan...
Pitääkö mun nyt vain kovettaa mieleni ja odottaa vielä hetki kotiutumista?

Vs: Leskeksi jäänyt Uudenseelanninviherkaija-naaras
« Vastaus #4 : 03.04.16 - klo:01:44:55 »
Linnut ovat varmaan jo nyt kotiutuneet ja ne ovat oppineet "talon tavoille". Pyöriikö leski nuoriparin lähettyvillä vai puuhakö hän omia juttuja? Kakarikit muodostavat pareja löysän parven sisällä, mitä kotioloissa voi tulkita että yksi on olohuoneessä, toinen keittiössä ja kolmas jossain huonekalun alla makuhuoneessa. Parvi pitää kuitenkin yhteyttä toisiinsa kutsujen kanssa joten kaikki tietää missä muut ovat. Jos leski puuhaile vain omiaan eikä pariskunnan kanssa voi olettaa että hän on yksinäinen. Sinä tapauksessä ei ole ollenkaan huono idea ruveta etsimään hänelle kumppanin.

Totta se on ettei eiäimiä pitaisi inhimmillista, mutta lemmikkejä voi hyvinkin ajatella persooneiksi. Jokainen meistä laittaa linnuile omia henkilökohtaisia luonnepiirteitä eikä sinä ole mitään väärä, niin kauan kun me muistamme että he ovat lintuja. :D

Vs: Leskeksi jäänyt Uudenseelanninviherkaija-naaras
« Vastaus #5 : 03.04.16 - klo:17:51:39 »
Pariskunta touhuaa keskenään ja tämä yksinäinen lähinnä seurailee taustalla.
Pitänee alkaa vilkuilla myynti-ilmoituksia:)