Tänään kotiini kiikuttui pieni valkovatsavauva, jonka kasvattajaa autan toivottavasti pelastamaan pienokaisen. Vauva on poikueensa kolmas ja nuorin ja sen kehitys on ollut hyvin hidasta - se on jo pesästä tulleita sisariaan kehitystasolla noin kolme viikkoa myöhässä. Päätimme Samulin (kasvattaja) kanssa, että yritetään selvittää, mikä tämän aiheuttaisi ja pohtia, onko avustusruokinnassa mitään pointtia. Tai tässä vaiheessa: pelastusruokinnassa.
Käsiruokinta on lintuharrastuksen parissa hieman arka topic, tuo mukanaan haasteita ja siinä on riskinsä, eikä tähän ratkaisuun ei päädytty ihan hetken mielijohteesta. Koimme, että salaileminen olisi niin periaatteitamme vastaan kuin myös karhunpalvelus harrastukselle, joten haluamme ehkäistä kaiken mystisyyden ja mieluummin jutella tästä avoimesti - myös niistä huonoista hetkistä. Eikä projektiin lähdettäisi, ellei meillä olisi hyvin suuri varmuus siitä, että poikanen a) ei selviydy emojen kanssa enää kovin pitkään b) voi kuitenkin selviytyä täysipainoiseksi aikuiseksi ruokinnan avulla. Vastineeksi avoimuudestamme toivomme Samulin kanssa mahdolliseen keskusteluun maltillisuutta ja asiallisuutta.
Täällä näytön takana kirjoittelee yhä ihan oikea, harkintakykyinen ihminen tunteineen päivineen. Ja jokainen asia, joka tässä herättää pohdintaa, on sataprosenttisen varmasti käyty läpi myös oman pääni sisällä.
Eli, taustaa: Lähdimme tutkimaan, mikä voisi olla syynä tilanteelle. Tiedossa toki oli, että linnuilla nuorimmaiset joutuvat yleensäkin herkemmin heiteille, mutta caiqueiden kohdalla tämä on ilmeisesti normaaliakin tyypillisempää: parit hoitavat usein kaksi ensimmäistä poikasta, ja siitä eteenpäin tulevat poikaset ovat ikäänkuin varapoikasia. Tässä muutama quote:
"It is best if you can leave them with the parents. However, if left alone they usually only feed the first one or two chicks and neglect the chicks that hatch later."
"Death of later hatching chicks. One of the most common problems I have encountered in breeding caiques was losing the third and fourth chicks. - - My first approach to this problem was to keep a close watch on the nest box and pull the youngest hatchling before it died of neglect. If I did not, the parents would often chew on its feet, beak or out right kill it. "
"My break through came when I realized that caiques, even those in the wild, do not seem capable of rearing more than two chicks at a time."
"Most caiques only feed the first one or two chicks that hatch and neglect the chicks that hatch later. Thus, my practice is to pull the first hatched chick a day after the third hatches. I pull the next oldest chick if a fourth chick hatches. This leaves them with only two chicks to care for at any one time."[/i]
Tämä pikkukaiku on syntynyt 7.7. Se on kehityksessä miltei kolme viikkoa jäljessä, mutta on muutoin virkeä. Ensikertalaisemot ilmeisesti ovat halunneet ruokkia lähinnä kuivilla, sillä poikasen kupu on koko päivän sulattelunkin jälkeen täynnä siementä. Oppitunti nro 1: Kupuun ei laiteta uutta annosta, ennen kuin vanha on sulanut tarpeeksi! Jos vanha ei ole edennyt uuden tieltä, ei uusikaan sula mihinkään. Ja näin ruoka alkaa pilaantua kuvun sisälle. Kehityksen viivästys ja ruoan koostumus ovat todennäköisesti myös tuoneet mukanaan imeytymishäiriötä. Poikasella ei ole vielä kunnolla sulkia, joten sisarten puuttuessa (ovat jo poissa pesästä) lämmönsaanti on kriittisempää. Kupu ei tuntunut tänään liikkuvan mihinkään, joten lopulta lämmitin pyyhkeen ja hieroin noin tunnin verran. Se auttoi pikkuisen, joten buustasin tätä vielä omenaviinietikka-vitamiini-spiruliina -seoksella. Nyt odotellaan, josko masu lähtisi toimimaan kunnolla vielä niin, että saataisiin illan aikana kirjaimellisesti hedelmäisempää kaikusapuskaa kupuun ja vitskubalanssi kohdilleen.
Allekirjoittanut on henkisesti varautunut olemaan alkupuoliskon etäisempi ihan säästääkseen omia hermojaan - jos pikkuinen ei siis tulisikaan kuntoon... Siksi tällä pikkucaiquella ei tule olemaan vielä kutsumanimeä, ennen kuin ollaan ihan varmasti voiton puolella.
Pitäkää siis peukkuja.
