Hei kaikille! Nyt on aika viimeinkin minunkin aika saada kirjoitettua tänne jotain omista linnuistani.
Päivittelen kuulumisia sitten aika ajoin, kun ehdin ja muistan.
Elikkäs ensin senegalinkaija Babiasta, josta olen jo vähän ennekin sinne tänne kirjoitellut.
Alunperin kiertolintu, ollut nuoresta iästään huolimatta ainakin neljässä eri kodissa. Lähes vuoden päivät sitä katselin kun se etsi taas kotia. En ollut varsinaisesti suunnitellut linnun ottamista, Poicephaluksia aina sillä silmällä kyllä katselleena
.. Lopulta päätinkin että kyllä mie sen otan, niin loppuu tuo homma. Ja onneksi otin! Paperihommia ja järjestelyjähän se vähän vaati. Umpirengas löytyi (muuten en olisi edes alkanut), mutta mitään muuta ei. Nyt on linturekisterissä ja alkuperä tiedossa, ja kaikin puolin ok tilanne. Ruotsista lähtöisin, eläinkaupan kautta Suomeen ja kodista toiseen.
Babia on nyt 5 vuotias ja ollut minulla nyt päälle puolitoista vuotta. Tuntuu kuin se olisi juuri vasta tullut ja toisaalta taas ihan niin kuin se olisi aina ollutkin! Aivan äärettömän ihana ja niin minun lintu.
Luonteeltaan se on herkkä, temperamenttinen, huomionhakuinen, hyvin kesy ja hellyyden kipeä. Alussa myös hyvin epäluottavainen. Siinä asuu ne kuuluisat kaksi puolta, Jekyll ja Hide. Rakastaessaan rakastaa täysin rinnoin ja suuttuessaan kiukkuinen kuin ampiainen ja puree jos jostain vain kiinni saa. Välillä osoittaa mieltään kuin pieni lapsi, milloin mistäkin ja osaa olla myös kovapäinen. Onneksi se on myös perso herkuille, joten etenkin pähkinöiden voimalla muuttaa mielensä lopulta!
Paljon on töitä tehty yhdessä. Ihan häkkiin menoista, siivouksesta, käsittelystä, siirtymisestä ym. kaikesta mahdollisesta alusta alkaen.
Vaikeinta ehkä on ollut se sen pureminen ja hyökkäily. Joskus hieman arvaamaton.. Esimerkki; Babia istuu normaalisti käsivarrellani ja raaputtelen sitä. Yhtäkkiä ilman mitään huomattavaa merkkiä, sille riittää ja se hyökkää käteni kimppuun. Huoh.. Onneksi nykyisin elekieli ja toistemme ymmärrys on saatu sille tasolle, että puremista sattuu ani harvoin. Ja silloinkin vain pieni huomautus, ilman että veri lentää ja kaikki säikähtää.
Vieläkään ei anna juurikaan muiden koskea itseensä. Hyvin harvoin puolisoni saa rapsuttaa ja vain Babian omilla ehdoilla. Kädelle tulee istumaan, jos saa herkkuja tai tekee temppuja, mutta heti jos tulee tylsää, ei huvita tai säikähtää jotain niin puree.
Vieraista ei pidä. Istuu orrella hiljaa eikä sano, eikä tee mitään. Kerran yksi kaverini kysyi että "Onko toi muka elävä?" Juu, sellainen se on. Pikkuhiljaa se on oppinut ottamaan kaltereiden välistä pähkinää joiltain ja joskus. Ja jos joku uskaltaakin pelkän sormensa häkkiin työntämään niin taatusti hyökkää! Tosin sitä ei edes sallita, tarkoitus kuitenkin saada se tottumaan vieraisiin edes joskus. Se on vähän vaiheessa vielä, aika harvoin meillä ketään käy. Tai ainakaan sellaisia jotka jaksaa papukaijan takia olkkarissa istua nätisti ja käydä välillä antamassa pähkinää..
Hyökkää joskus myös vieraita koiria kohti, täysillä vasten häkin kaltereita. Niihin on nykyisin jo tottunut (käy usein -> koulutan ja hoidan koiria työni puolesta). Ja siihen että kenelläkään muulla eläimellä ei ole oikeus mennä häkin lähelle, tuijotella tai mitenkään muutenkaan ahdistella lintuja.
Minun kanssani taas ei sellaista ole, vaan päinvastoin. Se on kuin magneetti minussa kiinni jos saisi valita.. Raaputusta ja huomiota vaatii aina ja kokoajan. Tosin on saanut oppia, että voi tehdä itsekseenkin jotain ja kuten häkin siivouksen aikana en sitä huomaa lainkaan. Ja että luokseni ei saa lentää kuin vain kutsusta. Muuten sillä on niin kova pakkomielle, ettei tulisi mitään. Enkä halua kannustaa sitä siihen. Vaatii siis paljon aktiviteettejä, itsetuntoa ja kannustusta itsekseen toimimiseen. Sille meinaa melkein hätä iskeä jos huomaa että olen lähdössä ja jättämässä sitä. Surullista. En kuitenkaan voi aina olla sen kanssa (kuten nukkuakin..) ja se ei sitä tietenkään voi ymmärtää.
Käsinkasvatuksen huonoja puolia.. Siksi olenkin halunnut etsiä sille kaverin ja sen olen löytänytkin! Siitä lisää myöhemmin..
Puolusti alussa kiihkeästi myös kuppejaan ja muita tärkeitä tavaroitaan. Treenailtu paljon ja hyvin menee.
Hyökkäys on paras puolustus menetelmällä, reagoiminen on muutenkin vähentynyt huomattavasti. Ja on oppinut näyttämään tunteitaan muillakin lailla ja aina on vaihtoehtona lähteä tilanteesta jos ei joku huvita. Eli mihinkään ei pakoteta. Ja toistemme rajoja kunnioitetaan.
Nyppimistä ei onneksi ole koskaan oppinut, vaikka täysin siihen soipiva tapaus olisi ollutkin. Nokan vetoa keltereita pitkin esiintyi jossain vaiheessa, mutta jäi onneksi pois, kun en huomioinut mitenkään.
Nykyisin ei enää kummempia ongelmia, perus arki sujuu kaikin puolin
Innokas oppilas on ja osaa myös monia temppuja! Niistä joskus toiste lisää. Pakko sanoa kuitenkin vielä, että paras juttu (etenkin puolisoni mielestä) minkä se on oppinut, on se että se on ”sisäsiisti”
Eli tekee kakat vain häkillään.
Onneksi otin Babian. On siinä ollut hommaa, eikä se ollut mitään mitä kuvittelin, mutta silti. Rakasta sitä niin paljon! Ja päätin että oli se millainen hyvänsä, pidän sen silti, eikä sen tarvitse enää muuttaa.
Edes menneiden neitojeni jälkeen, minulla oli parin vuoden tauko ilman yhtään lintua, ja kun Babia tuli tuntuu kuin puuttuva palanen sydämestäni olisi palautettu takaisin.
Laitan vielä parit kuvat. Maailman surkeinta laatua, mutta ei voi mitään.. Ja kysyä saa jos jotain on
Vastaan mielelläni!
