Linnut > Arat

Joikuara

(1/1)

Makaru:
Terve,

Olen 7-vuotta haaveillut joikuarasta ja muutama vuosi sitten pääsin näkemään kyseisen linnun livenä ja ihastuin täysin. Kyseessä on käsittääkseni suht harvinainen ara Suomessa?
Mikäli täällä on kyseisen aran omistajia, niin olisin halukas kuulemaan lajista lisää.
Onko verrattavissa isompiin aroihin, jos kokoa ei oteta huomioon?

GoldieC:
Tähän ei näköjään ole vastannut joikuarojen omistajia, vaikka tiedän että heitäkin on Suomessa ja tälläkin foorumilla muutamia.
Mutta itsekin olen noista kääpiöaroista innostunut ja ottanut niistä paljonkin selvää. Omistan pikkuaran ja brasilianaran, joista jälkimmäinen on ehkä joikuaraa lähimpänä. Lisäksi joikuaraa suunnittelin itsekin jossakin vaiheessa, luin siitä mm. omistajien ja kasvattajien kokemuksia, mutta sekä suuri koko että temperamenttisempi luonne ratkaisi etten sellaista hanki. :D Sen sijaan tänne saapui tuo brasilianara, joka oli myös mahdollisten listalla heti sepelaran jälkeen. Joikuarasta tiedän kuitenkin sen verran, että ovat tosiaan toisinaan melko tulisiakin tapauksia, vaativat paljon sosialisointia, kiintyvät syvästi yhteen ihmiseen (josta voi muodostua ongelma, mikäli lintua ei sosialisoida tarpeeksi), ja ovat hyvin aktiivisia sekä äänekkäitä. Vaativat paljon tekemistä.
Ovat melkolailla suurempia aroja pienemmässä pakkauksessa, jopa niiden ääni muistuttaa isompien arojen rääkynää. Omasta mielestä joikut ovat kääppäreistä lähimpänä noita isompia aroja. Myös eleet ja ilmeet ovat osittain samankaltaisia, tosin niin se on brasilianarankin kohdalla, ja osittain jopa pikkuaralla.

Toisaalta joikuarat ovat erittäin rakastavia ja persoonallisia lintuja. Ovat taitavia oppimaan temppuja ja vastaavat erittäin hyvin kouluttamiseen. Fiksuja tipuja. Niitä kuvaillaan myös pelleiksi. :)

Toivottavasti ketjuun vastaisi vielä joikujen omistajia. :)

vilbourg:
Vähän näin Off topic, mutta onpahan hauskan näköinen  lintu ! Ihan niinkuin  joku olisi risteyttänyt aran ja avoparikaijan (koiraan ) :D  väritys ainakin täsmää sikäli mikäli googlettelin oikein...

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

Siirry pois tekstitilasta