[Alanda Viestejä: 8 Tila: Poissa Sukupuoli: GAG Väinö]

Tervehdys kaikille!

Useampi vuosi on tätäkin foorumia tullut selattua, mutta nyt vasta uskaltaudun kirjoittamaan. Täällä asustelee nykyisellään 10 kk:n ikäinen villasukka Väinö. Väinö on ruotsalaista alkuperää oleva emojen kasvatti. Kasvattaja arvioi vuosien kokemuksella pojaksi (siitä siis maskuliininen nimivalinta), mutta dna-testaus kummittelee vasta tulevaisuudessa. Kotina Väinöllä on 122x91x196 valmishäkki sekä kokonainen yksiö ( ) aina omistajan ollessa läsnä.

Nyt päästäänkin itse aiheeseen. Jo harkinta-vaiheessa päätin, että jos/kun lintu meille tulee, sille hankitaan ajallaan myös lajitoveri. Kaipaisinkin kokeneemmilta neuvoa, missä vaiheessa lajitoveri olisi viisainta hankkia? Monesta lähteestä saa lukea, että mitä nuorempana linnut toisiinsa totuttaa, sitä todennäköisemmin yhteiselo sujuu myös vanhempana. Kannattaisiko Väinölle hankkia suurin piirtein samaa ikäluokkaa oleva kaveri jo tässä vaiheessa? Poika ei siis ole erityisen kesy, syö kädestä ja tulee kerjäämään pähkinöitä, mutta koskea ei anna. Aggressiivisuutta ei ole (vielä) ollut havaittavissa, ei ole koskaan yrittänyt purra tai käyttäytynyt uhittelevasti minua kohtaan. Tosin Väinön ehdoilla tässä onkin kaikessa aina edetty.

Kannattaako ensin kesyttää Väinö rauhassa ja pohtia tyttöystävää vasta vuosien päästä vai hankkia nuori kaveri nuorelle linnulle? Entä miten toimisi emojen kasvattaman ja käsinkasvatetun linnun yhteiselämä? Olen ymmärtänyt, että käsinkasvatettu voi kyllä oppia olemaan seurana villille ja jopa hieman "villiintyä" lajitoverin seurassa, mikäli nuorena oppivat olemaan keskenään. En tarkoita, että välttämättä haluaisin käsinkasvatetun kaverin Väinölle, mutta näitä taitaa Suomessa olla helpommin tarjolla kuin emojen kasvattamia. Toivoisin muilta kokemuksia kahden harmaan yhteiselosta ja otollisesta ajankohdasta hankkia lajitoveria.

[ara nobilis Viestejä: 669 Tila: Poissa]

En osanne ottaa kantaa noihin toveri-asioihin, mutta tervetuloa Väinön kanssa palstailemaan.
Kuviakin saa sitten laittaa 

[Maryca Viestejä: 270 Tila: Poissa Sukupuoli: Kulti]

Tervetuloa palstalle!

Spesifiä lajitietoa minulla ei ole harmaista, mutta ehkäpä nämä paritusasiat on aika samoja lajista riippumatta. Viisaammat korjatkoon. Itse ajattelisin, että jos kaveri on mahdollista ottaa jo nyt, niin miksi sitä venyttämään. Linnut eivät ole yksineläjiä ja kaipaavat lajiseuraa. Kahta lintua voi kesyttää ihan siinä missä yhtäkin. Luultavasti jokatapauksessa (ehkä) käy niin, että lajitoverin saadessaan, Väinö on kiinnostuneempi kaverista kuin sinusta. Toki on niitä tapauksia, jotka eivät vaan hyväksy kaveria ja pitävät edelleen ihmistä parempana seurana, mutta Väinö on niin nuori, etten usko näin käyvän.

Suosittelisin myös hankkimaan suurinpiirtein samaa ikäluokkaa olevan linnun. Ei nyt tarvitse olla kuukaudelleen tai edes ihan samana vuonna syntynyt, mutta noin suurinpiirtein. Sukupuolesta sen verran, että jos haluat lintujen olevan vastakkaista sukupuolta, niin sitten toki kannattaa Väinö ensin testauttaa.

Suosittelen myös etsimään emojen ruokkiman poikasen. Kyllä niitä käsittääkseni Suomestakin saa. Tai ainakin vielä viime vuonna sai.

[Alanda Viestejä: 8 Tila: Poissa Sukupuoli: GAG Väinö]

Kiitos vastauksista!

Itsekin ajattelin, että jos kerran resurssit riittäisivät kaverinkin ylläpitoon, niin miksi viivytellä hankinnassa. Tuntuu kuitenkin, että kaverin hankkimisesta on kahdenlaisia tarinoita; joko kaikki menee täydellisesti tai sitten tuloksena on painajainen. Jokainen yksilö on tietenkin oma persoonansa, mutta olisiko kuitenkin helpompaa tutustuttaa kaksi suurin piirtein saman ikäistä lintua nuorina kuin vanhempina? Luulisi uuden tulokkaan sopeuttamisen olevan hankalampaa, jos alkuperäinen lintu on jo ehtinyt kiintyä omistajaansa vuosien mittaan ja tottunut olemaan "ainoa lapsi".

Parasta seuraa linnulle on lajitoveri varmasti moneltakin kannalta. Itse toivoisin Väinön voivan elää niin luonnollista ja virikkeellistä elämää kuin se ihmisen tarjoamissa puitteissa on mahdollista. Teoriassa kaikki on helppoa, mutta käytännön kannalta tahtoisin ehdottomasti ennen lopullista päätöstä kuulla mahdollisimman paljon huomattavasti itseäni kokeneempien näkemyksiä asiasta  

[Lintunen Viestejä: 6999 Tila: Poissa]

Kyllähän se tuntuu niin menevän, että nuorempana eläimet tottuvat helpommin erilaisiin asioihin. Moneen lintuun, varsinkin emojen ruokkimiin, on parvieläimen luonne niin kovasti kiinnittynyt, että ne yleensä tutustumisjakson jälkeen tuntuvat tottuvan lajitoveriin myös myöhemmin. Sen hyvän linnun löytäminen ei välttämättä kuitenkaan ole helppoa tai nopeaa, joten voihan sitä pitää nyt jo silmät ja korvat auki potentiaalisen kaverin varalta, muttei välttämättä niin kiireellä ala hakemaan lintua esim. ulkomailta. Ainakin käyttäjällä Norega oli hyvät kokemukset vanhemman ja nuoremman jakon yhdistämisestä. Itse huomioisin kuitenkin, että seuraava lintu on emojen ruokkima, tällöin yhteen totutus lienee paljon helpompaa.

[Alanda Viestejä: 8 Tila: Poissa Sukupuoli: GAG Väinö]

Kiire tässä ei ole mihinkään suuntaan. Toivon mukaan Väinöllä ja minulla on ainakin 60 yhteistä vuotta aikaa katsella ja pohtia mahdollista tyttö- tai poikaystävää. En vain oikein mistään onnistunut löytämään kunnon informaatiota, tai edes pohdintaa, olisiko ikävaiheella selkeää merkitystä sopeutumisen kannalta. Akateemisena ihmisenä on yllättävän hankalaa, kun jostain asiasta ei löydykään liutaa tutkimuksia läpi kahlattavaksi    Näissä asioissa kun kokemusta ei valitettavasti voi opiskella etukäteen.
Ihan mielenkiinnosta heitin tuon villi/villi vs. villi/käsinkasvatettu asetelman, sillä lintujen sielunmaailma ja identiteettikysymykset (käsinkasvatettujen kohdalla varsinkin) kiinnostavat kovasti. Mikä on ero villin yksin elävän ja villin käsinkasvatetun kanssa elävän kohdalla? Jos käsinkasvatettu ei miellä olevansa lintu, aiheuttaisiko villi kaveri sille identiteettikriisin? Tai toisinpäin - hämmentyisikö emojen kasvatti enemmän?

Anteeksi, innostuin    Ehkä juuri tämän takia en uskaltanut aiemmin tänne kirjoitella. Mutta pääpointtina nyt kuitenkin tuo ikäkysymys ja yleisesti kahden linnun kanssa elämisen käytännön asioita, joita ei ehkä ole tullut vielä ajatelleeksi. Arvostan toki myös tuota identiteettispekulaatiota koskien kahden _nuoren_ linnun toisiinsa tutustuttamista (en ainakaan löytänyt tästä isompaa juttua käsin- vs. emojen kasvattamia koskevasta ketjusta).

- Anna ja päikkäreitä torkkuva Väinö

Ps. Kuvia laitan, kunhan saan käsiini jonkun vanhaa nokialaista tehokkaamaan tallentimen

[Lintunen Viestejä: 6999 Tila: Poissa]

Ihan mielenkiinnosta heitin tuon villi/villi vs. villi/käsinkasvatettu asetelman, sillä lintujen sielunmaailma ja identiteettikysymykset (käsinkasvatettujen kohdalla varsinkin) kiinnostavat kovasti. Mikä on ero villin yksin elävän ja villin käsinkasvatetun kanssa elävän kohdalla? Jos käsinkasvatettu ei miellä olevansa lintu, aiheuttaisiko villi kaveri sille identiteettikriisin? Tai toisinpäin - hämmentyisikö emojen kasvatti enemmän?

Tuo riippuu paljon linnusta ja miten se on elänyt siihen asti. Samasta lähtökohdasta olevat linnut voivat ympäristön vaikutuksesta kehittyä täysin erilaisiksi, esimerkiksi käsinruokittu ja lellitty poikanen saattaa kehittyä muita lintuja vierastavaksi, jos se pidetään ainoana lintuna pitkään, mutta jos käsinruokittu poikanen pääsee heti muiden lintujen seuraan, vaikka se olisikin ihmisten perään, se saa myös seuraa muista linnuista. Käsinruokitut yleistäen ja todennäköisemmin eivät välitä välttämättä muista linnuista niin paljoa, tai eivät ehkä pariinnu toisen linnun kanssa niin helposti, mutta toki ei ole mitenkään kiveen hakattua, että käsinruokittu lintu olisi ikuisesti muista linnuista vieraantunut. Uskon että tämä riippuu paljon linnun alkuelämästä, eli saako alussa ja läpi elämän lintukontakteja vai onko vaan "ainoana lapsena" ihmisten kanssa. Itse uskoisin myös, että laji vaikuttaa paljon, joihinkin lajeihin käsinruokinta tuntuu vaikuttavan eri tavalla kuin toisiin.

Mitään kaikkiin pätevää yleistä juttua näistä on hankala heittää, sillä jokainen lintu ja linnun tilanne on yksilökohtainen, sitten kun yhdistää kaksi lintua, siinä on jo kaksin verroin tilanteita jotka ovat voineet mennä erillä tavalla.

[Maryca Viestejä: 270 Tila: Poissa Sukupuoli: Kulti]

Kuten allekirjoituksesta näkee, meillä ei ole harmaata. Tuon tähän nyt kuitenkin omat kokemukset ja huomiot meidän lintujen kohdalta. Meillä oli kaksi mosambikia, joista toinen menehtyi viime vuonna. Näistä naaras oli emojen ruokkima (tai tässä uskossa olen, itse en ollut vielä samassa taloudessa, kun puoliso on linnun ottanut) ja koiras oli ja on edelleen käsinkasvatettu. Naaras oli talossa ensin ja oli myös vanhempi kuin poikasena otettu koiras. Naaras ei meinannut hyväksyä uutta tulokasta, mutta puolisoni luki jostain myöhemmin, että tämä on ilmeisesti lajille tyypillistä. Naaras ei hyväksy vierasta poikasta. Myöhemmin nämä kuitenkin pariutuivat ja tulivat vallan hyvin toimeen. Naaras oli villi ja koiras melkolailla kesy. Aikuistuttuaan koiras ei välittänyt enää kovin paljon ihmisistä, mutta nyt puolison kuoltua poika on taas alkanut nauttia ihmisten rapsutteluista.

Tämä meidän käsinkasvatettu koiras ei tule toimeen meidän toisen kongonkaijan kanssa ja niitä ei voi pitää samaan aikaan vapaana. Emojen ruokkimaa naarasta saattoi kuitenkin pitää vapaana samaan aikaan. Joskus spekuloimme, että koiras ei yksinkertaisesti osannut lukea muiden lintujen elekieltä, mutta hyvin se kyllä puolisonsa kanssa tuli toimeen.

Eihän tämä nyt vastannut yhtään tuohon identiteettikysymykseen, mutta tulipa kirjoitettua.

[hajama Viestejä: 94 Tila: Poissa Sukupuoli:]

Moikka Väinö ja Anna!

Harmailla ja pikkuaroilla ei taidan kovin paljon yhteistä olla, noh,  lintuja kumpaisetkin.
Käy lukemassa elämänkaaresta käsinkasvatetun Vilman ja emojen kasvatti Ryynin yhteiselon taipaleesta.
Ryynin saapumisen jälkeen Vilma on tajunnut ettei se olekaan ihminen jolla on siivet vaan ihan oikea lintu. Opettavat toinen toistansa, Ryyni Vilmaa linnuiksi ja Vilma Ryyniä luottamaan ihmiseen.
Yksilöt on yksilöitä eli sopeutuminen on aina erilaista varmasti, me ollaan varmasti onnekkaita mutta en usko että harvinaisen onnekkaita.

Kaksin on aina paremmin kuin yksin ja jos yhden pystyy "ylläpitämään", siinä se menee toinenkin. Niinkutsutusti "siivellä".

[Alanda Viestejä: 8 Tila: Poissa Sukupuoli: GAG Väinö]

Tuota Vilman ja Ryynin tarinaa olenkin seurannut mielenkiinnolla, ihan uskomattoman hyvin tuntuu menevän teillä!

Tiedän, että toinen lintu on paljon terveellisempää seuraa kuin ihminen, mutta silti jännittää lähteä etsimään kaveria Väinölle. Harmaat tuntuvat olevan niin persoonia (kuten muutkin isommat papukaijat) oman tilansa suhteen. Pahimmillaan hyvässä tarkoituksessa hankittu kaveri vie tilanteen siihen pisteeseen, että talossa on kaksi ahdistunutta lintua ja erittäin ahdistunut omistaja   Onko lajitoverin hankkiminen aina lähtökohtaisesti positiivinen ja suositeltava asia? Ajatellen esim. kouluttamista ja kasvattamista -  onko kahden linnun kanssa hankalampaa? Onko todennäköisempää, että ongelmakäyttäytymistä esiintyy yksinäisellä (riittävästi ihmisseuraa saavalla) kuin lajitoverin kanssa elävällä?

Toisaalta jossain taustalla kummittelee pelko siitä, että "menetän" Väinön, ettei se enää olekaan niin ainutlaatuinen kuin ainoana lintuna ollessaan. Mietityttää myös, osaisinko suhtautua uuteen tulokkaaseen samalla rakkaudella kuin Väinöön. Onko itsekästä ajattella keskittyvänsä vain yhteen lintuun, jos samalla tiedostaa, että kaveri olisi enemmän hyväksi? En missään nimessä halua Väinöstä ihmisriippuvaista huomionhakijaa, vaan mahdollisimman itsenäisen linnun ja vahvan molemminpuolisen luottamuksen.

Saattaa olla, että stressaan asiaa aivan liikaa    Mutta kun ei näitä ihan sillä mentaliteetillä hankita, että katsellaan josko toimii ja jos ei toimi, niin ei muuta kuin palautus kuittia vastaan.
Te, jotka olette päätyneet hankkimaan linnullenne lajiseuraa: Miten arki ja/tai alkuperäisen linnun käytös on muuttunut? Miten elämä yhden linnun kanssa konkreettisesti eroaa elämästä kahden linnun kanssa?

[fischeri Viestejä: 1483 Tila: Poissa kaijaset, avot ja villasukat WWW]

Meillä nyt on kolme vanhempaa harmaata. Jako ei yrityksistä huolimatta niin välitä muista, enemmänkin pelkää (ainakin Papua). Mutta tytöt taas löivät hynttyyt yhteen. Tosin molemmilla tytöillä on elämänsä vaiheessa ollut lajitoveri, Jakolla ei koskaan. Ei Jako silti ahdistunut ole, eikä ole omistajakaan. Jo se toisten seuraaminen etäältä antaa elämään sisältöä, samoin lajinomainen kommunikointi keskenään. Tilaa tämä ratkaisu tosin vaatii, kaikilla on omat yöhäkkinsä, mutta päivät viettävät saman huoneen jakaen. Kun sitä tilaa on, harvoin tulee mitään ahdistavia tilanteita. Ja ainakin minusta tämä tuntuu paljon paremmalta vaihtoehdolta linnun hyvinvointia ajatellen kuin vain yhden harmaan kanssa eläminen.

[hajama Viestejä: 94 Tila: Poissa Sukupuoli:]

Mä sanoisin, että älä stressaa!

Mun mielestä kaksin on aina parempi kuin yksin, ihminen ei koskaan voi korvata toista lintua joilla on oma kieli ja ymmärrys toisesta linnusta, olivatpa sitten miten tahansa kasvatettuja.
Kahden kouluttaminen onnistuu tottakai! Tosin meillähän homma on enempi pellossa kuin hanskassa mutta se vaan johtuu omasta osaamisesta ja tajusta. Vilmaa oli/on tosi helppo opettaa koska se suhtautuu siihen innokkaasti. Ryynikin suhtautuu innokkaasti uuden oppimiseen mutta sitä häiritsee tehokkaasti Vilma, jonka pitää olla koko ajan mukana kaikessa. Joten Ryden kanssa asioihin keskittyminen on jäänyt valitettavasti vähemmälle. Vaan meillä on koko elämä aikaa...

Minäkin pelkäsin, että Vilma olisi mennyttä lintua kaverin saatuaan, vaan ilokseni totesin pelkoni olleen turhan.se on edelleen ihan yhtä seurallinen mutta vähemmän takiainen eli itsenäisempi. En olis konsa voinut kuvitella että johonkin eläimeen voi rakastua niinkuin näihin, se on erilaista tunnetta mutta yhtälailla vahvaa kumpaakin kohtaan. Vilma on meidän ensimmäinen ja niin herttainen pyöriteltävä sulokki, Ryyni taas tulee rakkaammaksi sitä mukaa kun siihen tutustuu ja oppii tuntemaan sen hyviä ja huonoja puolia.
Huomaan, että puhun näistä kuin toiset lapsistaan! Koetan kuitenkin tosissani välttää liikaa inhimillistämistä..

Mä sanoisin, että vaikka on kaksi lintua, ei ole ihmiseltä pois se, että lemmikki saa lajiseuraa. Päinvastoin. Vaikka linnuista ei parhaita kavereita tulisikaan, oma laji -paras laji.

Olet aivan oikeassa; kun lintu hankitaan, sen kanssa eletään eikä palauteta jos arki ei suju, sillä se on pantava sujumaan. Asiat on hyvä miettiä etukäteen.
Niinkuin sanottu, kokemukseni ovat kovin suppeat ja rajalliset joten suhtaudu varauksin tähän tunteellisen vuodatukseen.
Elo näiden kahden kanssa on hauskaa, raivostuttavaa, ärsyttävää, mielenkiintoista. Mitä vaan mutta tuskin koska tylsää!

[Alanda Viestejä: 8 Tila: Poissa Sukupuoli: GAG Väinö]

Hienoa kuulla näin paljon positiivisia tarinoita yhteiselosta!

Tulevan kaverin sukupuoli mietityttää myös. Väinöhän on kasvattajan epäilemä poika, mutta ajattelin ensi viikon lääkärikäynnillä otattaa myös tuon DNA:n varmistukseksi. Onko sukupuolella suuri merkitys kaveria valitessa? Mikäli taloon tulisi tyttö, olisi olemassa mahdollisuus pariskunnan muodostumiseen ja sitä kautta tuleviin pesimisviettiongelmiin. Luonnollisinta villille linnulle kai olisi päästä pariutumaan ja pesimään elämänsä aikana, mutta omistajalle se luo liikaa haasteita.
Toisaalta olen elänyt käsityksessä, että poitsut eivät tulisi keskenään niin hyvin toimeen kuin tytöt. Eli jos Väinö nyt varmistuu pojaksi, olisiko parempi katsella kaveriksi tyttöä vai toista poikaa?  Vai onko todennäköisempää, että yhteiselon toimivuuden määrittää lintujen luonne sukupuolesta riippumatta? 

[fischeri Viestejä: 1483 Tila: Poissa kaijaset, avot ja villasukat WWW]

Luonne määrittää. Luonnossakaan poika-poika ja tyttö-tyttö parit eivät ole mikään harvinaisuus. Eikä parvikaan valikoidu sukupuolten perusteella.

Jos ei koskaan ole ajatellut kasvattajaksi ryhtymistä, pääsee ehkä helpommalla valitsemalla samaa sukupuolta olevat linnut. Eihän se lisääntyminen (/lisäännyttäminen) ole edes se päätarkoitus, vaan nimenomaan lajiseuran tarjoaminen.

[Alanda Viestejä: 8 Tila: Poissa Sukupuoli: GAG Väinö]

Tässäpä yksi kuva Väinöstä. Valitettavasti kännykkälaatua, kun en löytänyt järkkärin johtoa tähän hätään.. Ja älkää pelästykö, Väpälle on vaikka minkälaisia kiipeilypuita väsättynä, mutta keittiön kaapit on jotenkin tosi kiva juttu (avokeittiö, joten ei ole ovea suljettavaksi) Ilmeisesti sitä kautta pääse parhaiten kurkkimaan omistajan olan yli, mitä herkkua iltapalaksi on luvassa.