Kalle lensi eilen ekaa kertaa elämässään mun olkapäälle, ilman että mulla oli mitään kädessä, mitä se olisi halunnut. Kävelin häkin ohi ja se vaan tuli siihen. Sitten se varmaan itsekin tajusi mitä tuli tehtyä ja nosti päätään pelästyneen näköisenä ja lensi pois. Hassu otus.
Messuilla käynti teki Kallelle tosi hyvää. Se on rohkaistunut todella paljon sen jälkeen. JOs se istuu tuolin selkänojalla siitä voi kävellä monta kertaa ohi, eikä K lähde enää karkuun. Se on kävellyt usein jopa lattialla. Turvallisuussyistä en oikein tykkää, mutta noh, asustelen taas yksin (eikä ole enää koiraakaan) eli selaista vaaraa ei periaatteessa ole, että joku vahingossa satuttaisi sitä. Kalle on myös yrittänyt kerätä rohkautta tulla makuuhuoneeseen. Se lentää sisään ja sitten kamalaa vauhtia pois. Eilen edistyttiin sen verran, että se jäi istumaan vessan oven päälle kaksi kertaa - mikä on Kallelle suuri saavutus.
Mä luulen että Feedon esimerkillä (ja nyt kaksosten esimerkki tässä ympäri kämppää lentämisessä) on tehnyt Kallelle myös paljon hyvää. Kun se on nähnyt, että matkahäkissä oleminen tai ihmisten olkapäällä istuminen ei ole kamalaa jne.jne. se on alkanut kerätä rohkeutta tehdä samoin.
Jotenkin hyvä mieli, kun lintu näyttää paljon tyytyväisemmältä ja ehkä onnellisemmaltakin. Onnea kun on aika vaikea mitata. Mutta se, että se ei enää pelkää, tekee paljon. Onhan tuon eteen tehty paljon töitä, kesällä tulee täyteen 10 vuotta siitä kun Kalle mulle kotiin tuotiin. Tuon ikä on täysin hämärän peitossa, mutta ei se vielä ainakaan näytä vanhalta. Noilla arateilla keskimääräinen elinikä pyörii 30-35 vuoden paikkeilla. Toivottavasti saadaan vielä monta yhteistä vuotta tuon kiljukaulan kanssa.
Tässä muutama kuva Kallesta "avustamassa" joulu-projekteissa.
