Olisi kasvattavaa kuulla, miten lintu käytännössä on muuttanut tai rajoittaa arkeanne?
- Joudutteko sovittamaan aikataulujanne paljonkin linnun mukaan? Tarkoittaako lintu samaa päivärytmiä seuraavat 20-50 vuotta (hieman kärjistetysti) ?
Jonkin verran kyllä, tosin suurimmaksi osaksi ongelma tulee, jos tahtoisi jäädä spontaanisti yökylään. Ajastin on hieno keksintö, mutta itse en omista sitä tällä hetkellä. Linnun päivärytmiä on myös mahdollista muuttaa, mikä on hyväkin ajatus silloin, jos on useampi kuukausi myöhempiä aamuherätyksiä. Mutta olen niin erakkoluonne ja kotihiiri, että sinänsä en koe menettäväni hirveästi siksi, että tahdon olla kotona lintujen kanssa.
- Voitteko kutsua kotiinne vieraita, ja miten vieraanne suhtautuvat lintujen aiheuttamaan häiriöön?
Vieraat ovat tervetulleita, jos
oma territoriaalisuuteni sen sallii.
Linnut ovat vain innoissaan uusista naamoista. Mutta vieraiden on myös asennoiduttava siihen, että en jaksa ihan joka kyläilyä varten tehdä siivousoperaatioita, vaan kakkoja ihan oikeasti kyllä löytyy ja pinnoilla on pölyä. Muutama ihminen on suhtautunut negatiivisesti tai ivannut tai muutoin käyttäytynyt asiattomasti ja epäkunnioittavasti. Sellaisille ihmisille on tullut aika nopeasti porttikielto.
Onko kodin sisutus ja huonekasvit tuhoon tuomittu kun lintu tulee taloon ?
Ei ihan täysin, mutta se riippuu paljolti sisustuksesta. Pahviset paperikansiot raadeltiin silpuksi aika nopeasti, samoin vanhasta kämpästä tapetoin yhden huoneen lähtiessäni. Johdot on hyvä ajatus saada piiloon ja suoraan sanottuna sisustuksen loisto hieman ehkä kärsii siitä, että pölyä tulee päivittäin vähän. Kiiltävä ei ole koskaan täysin kiiltävää, vaan aina mattaa.
Se on kyllä osittain myös tämä lajivalinta (neitokakadut).
Huonekasveja kokeilin kerran.
Se oli virhe.
Mutta tosiaan, linnuillehan voi myös tarjoa rajoitetun alueen asunnosta, esimerkiksi lintuhuoneen.
Miten onnistuu lomailu? Onko helppoa hankkia hoitaja tai ylipäätään jättää lintu hoitoon?
Ikävä kyllä tämä on ehkä se vaikein. Ihan tuosta vaan ei tosiaan lomalle lähdetä suuremman lintuparven kohdalla. Nyt kämpässä on pitkästä aikaa vain kaksi lintua, jotka on onneksi aika helppo saada hoitoon. Poikaystävä osaa jo hoitaa, joten sinänsä viikonloppureissut itsekseen toimivat. Myös Jonnen kanssa ollaan käyty "vuoroin vieraissa", eli sinänsä täällä suunnilla noita vakkareita löytyy onneksi.
Entä jos elämäntilanne muuttuukin, jos jostain syystä joutuisin muuttamaan vaikka pieneen vuokra-asuntoon (eihän sitä tiedä).
Minulla muuttui kuin muuttuikin. Minulla diagnosoitiin väärin pölykeuhko ja luovuin pakosti linnuistani. Nyt, kun diagnoosi osoitettiin vääräksi, sun 29 neliön yksiössä. Täällä on nyt kaksi lintua, mutta enempää ei juuri uskaltaisi ottaa. Muutan asunnosta pois heti, kun sopimus sen sallii. Sitten vain muutan hiukan kauemmas keskustasta, ei siinä muu auta. Se on siitä huolimatta sen arvoista.
Ja sitten jos haluan lapsia, kuinkahan saan ajan riittämään kaikille kun töissäkin olisi hyvä käydä?
Minulla ei ole vielä lapsia, mutta uskoisin, että osaan innostaa jälkikasvuni kiinnostumaan linnuista, jolloin tirppoja voitaisiin hoitaa yhdessäkin. Tietysti ensimmäiset vuodet ovat varmasti hankalia ja jonkinlaista apua ehkä tarvitsisi.
Ja sitten vielä ihan näin yleisellä tasolla, onko ollut hetkiä, jolloin olette katuneet, että hankitte linnun?
Kerran minulla oli naaras, joka huusi jatkuvalla syötöllä viikkokausia sitä neitsikan vihlovaa kiljuntaa, enkä -harvinaista kyllä - löytänyt sille syytä. Väsyneenä kaikesta ympärillä karjasin lintupololle, että "*Kirosana* kun piti sutkin hankkia!" Myöhemmin kaduin kovasti ja liikutuksen hetkellä vetistelin sitten anteeksipyyntöni. Tirppaa mahtoi hämmentää, että mitä toi sekopää oikeen duunaa.
Mutta siis, sellaiset hetket, kun on kaikesta vaan ihan uupunut ja lintu huutaa, eikä vaan millään keksi, mistä se johtuu. Joskus myös silloin, jos linnuilla on lyhyen ajan sisällä ollut paljon joko sairastapauksia tai muita epäonnisia tilanteita, sitä miettii, että taidanpa olla masokisti.
Mikä saa teidät jaksamaan kaikki negatiiviset asiat? Mikä on ollut ihanin hetkenne linnun kanssa? Mikä tekee siivekkäästä kaiken vaivan arvoisen?
Jokainen hetki on mielenkiintoinen. Jaksan yhä 17 vuoden lintuharrastuksen jälkeenkin kiinnostua, kun linnut lähtevät lentoon tai kiipeävät olkapäälleni. Kun voittaa pienen, niin kaukana nisäkkäistä olevan olennon luottamuksen ja löytää yhteisen kielen, se tunne on oikeasti ihan järjettömän hieno. Omalla kohdallani olen vielä kokenut, että olen tehnyt työtä sellaisen lajin eteen, josta vielä joitain vuosia sitten kuviteltiin, ettei se kykene esimerkiksi oppimaan temppuja: kun on saanut sen sanan perille jo näinkin laajasti, sitä on jotenkin hirveän hyvä mieli. Tuntee olonsa tarvituksi myös laajemmalla tasolla kuin omia lintujaan koskevalla.Samalla se osoittaa, että linnuissa on vielä ihan mieletön määrä opeteltavaa. Jos ihan konkreettisia neuvoja haluat, niin joka kerta, kun lintu tekee jotakin ikävää, esimerkiksi huutaa tai tuhoaa jotakin, auttaa ihan hurjasti muistaa, että nyt kyseessä on oikeasti lintu: Jos se ei nakertaisi, meluaisi ja sotkisi, se olisi todennäköisesti sairas. Ja jokaisen käytöshäiriön kohdalla kannattaa muistaa, että niiden lähteenä on todennäköisimmin aina ihminen - ei lintu.
Kun kaikki on kurjasti, itkettää ja koko maailma tuntuu luhistuvan kasaan... Sitten yhtäkkiä tuntee poskea vasten lämpimän, pehmeän pään, joka nojaa hellästi ja alkaa niin tarkasti ja varovasti sukia ihonukkaani... Ja sitä tietää, että vaikka kaikki ihmiset pettäisivät, linnut ovat aina juuri sitä, mitä ulospäin väittävät olevansa.
