Herra Jako Harmaa kävi samalla eläinlääkärissä, kun avopoikaset sirutettiin. Ei siis sillä, että mikään vaivaisi, tehtiin vain tarkistus ja mietittiin voiko vielä jotain tehdä tuon nypinnän suhteen. Pitkään keskusteltiin linnun historiasta, elinoloista, ruokinnasta jne. eikä niissä mitään korjattavaa enää ollut.
Kun herra rauhoitettiin, päästiin sulkapukua tutkimaan paremmin. Siipien alla oli ihossa jo selkeät pigmenttimuutokset paikkapaikoin, jotka kielivät siis pitkään jatkuneesta nypinnästä. Samoin tippuvat lentosulat toisessa siivessä paljastui ihan nypinnän tulokseksi. Herra siis tekee itsestään lentokyvyttömän. Varuiksi otettiin kuitenkin vielä sulkanäyte, että saadaan sienet ja bakteerit suljettua kuvioista. Mutta kyllä se oli pakko myöntää, että suurin vika tuolla rakkaalla kaljukaulalla on siellä henkisellä puolella pääkopassa.
Yhtä kylpyjuttua aiomme vielä kokeilla, joskin sen ongelma on Jakon vesipelko. Ja nythän pitäisi siis saada lintu "dipattua" ämpäriin, jossa tuo lääkevesi on. Ehkä mahdoton tehtävä, se jää nähtäväksi. Toinen ja viimeinen mahdollisuus olisi sulkea Jakolta pois kaikki ihmiskontakti useaksi kuukaudeksi ja vain jättää se muiden lintujen pariin, ja jäädä toivomaan, että se tajuaa jossain vaiheessa olevansa lintu, ei ihminen. Tämäkin on hieman ongelmallista, kun meillä ei ole erillistä rakennusta linnuille. Tässä kyllä se hoito taitaa enemmän käydä omistajan hermoille kuin linnun. Joten ehkä me sitten olemme aina kaljuja ja rumia, ei se rakkautta vähennä. Mutta saatiinpa nokka hiottua, kynnet leikattua ja verikoe eläinlääkäriltä otettua.
Mutta oli hyvin mielenkiintoista kuulla, että harmaat ei todellakaan ole se paras lajivaihtoehto lemmikkilinnuksi. Moni muu sopivampi laji unohdetaan aina tässä yhteydessä, kuten esimerkiksi avoparit. Näitä käytöshäiriöitä kun esiintyy tällä lajilla hyvin paljon, kun osaamattomat ihmiset näitä hankkivat puhekyvyn vuoksi ja unohtavat sen lajiseuran tärkeyden puhumattakaan virikkeellistämisestä, oikeasta ruokavaliosta jne. Sitä joskus pistää mietityttämään kuinka itsekkäitä me ihmiset olemme oikeastaan...
Lajiseurasta puheenollen. Niin siinä sitten kävi, että tytöt löi hynttyyt yhteen ja tekevät nyt pesää yhdessä. Materiaalina loput lintuhuoneen muovilattiamatosta. Positiivista kyllä siinä suhteessa, että Iineksellekin on kasvanut rintaan höyheniä ja untuvaa, kun on oma kaveri. Tytöt kyllä nukkuvat vielä eri häkeissä. Ja jos en vapauta Papua aamulla (kun koitan suojella viimeisiä ehjiä alueita lattiasta), niin Iines käy vapauttamassa kaverinsa. Iines on muutenkin saanut hurjan paljon luottamusta, nykyisin tulee hienosti hakemaan pähkinän kadestä eikä lennä karkuun vieraitakaan. Ja oppii se vanhakin lintu, nykyisin Iines haukkuu kuin koira sen ulvomisen lisäksi. Niin ja viheltää. Ja koska hän ei muutoin puhu, hänelle on kehkeytynyt oma tapa sanoa muiden lailla hyvää yötä puoliksi ulvomalla, puoliksi naksuttelemalla. Kesäksi tytöt sitten muuttavat samaan ulkoaviin, josko se pesimäinto sitten hieman laantuisi.
