Hienosti on yhden päivän aikana tästäkin ketjusta tehty tällaisen pk vs dom ketjun kautta vauvojen ravisteluun ja toisten toimivienkin metodien mollaus keskustelu. Olen tutustunut ja uskon, että myös kaikki muut jotka tälle foorumille kirjoittavat ovat siihen ainakin jotenkin perehtyneet tai saaneet tarpeeksi tuputusta siitä yhdestä ja ainoasta toimivasta mallista.
Aiemmassa viestissä viitattiin, että 70-luvulta lähtien on ammatillisessakin koirankoulutuksessa ymmärretty positiivisuuden päälle. Kyseessä oli armeijan koirat. Erilaisten palveluskoirien, kuten puolustusvoimien, armeijan ja poliisin koirien tulee toimia tilanteessa kuin tilanteessa tasan tarkkaan varmasti ja luotettavasti. Niistä on kiinni monet ihmishenget. Mikäli siis rankaisujen käyttäminen toimisi paremmin tekemään koirasta paremman "työkalun" (sellainenhan se oikeastaan on), miksi tätä ei käytettäisi? Miksi kuitenkin armeija tuli siihen tulokseen, että koirat tulee kouluttaa positiivisella vahvistuksella? Koirat, jotka kuitenkin sotakentällä tulevat menettämään henkensä?
Luulen, ettei ongelma ole positiivisuudessa tai rankaisujen pois jättämisessä vaan pelkästään ihmisten mielipiteissä. Olemme tottuneet käyttämään väkivaltaa, pidämme sitä normaalina asiana. Luulemme, että ilman väkivaltaa oleminen tarkoittaa tosiaan sitä, että eläin/lapsi saa tehdä aivan mitä mieleensä juolahtaa eikä kukaan kiellä. Emme näe, että monet asiat ja tilanteet voidaankin oikeasti hoitaa muillakin tavoin. Jos haluaa koiralta luun pois, voi joko repiä sen väkisin suusta tai sitten tarjota koiralle maukkaamman luun tilalle, jolloin se hylkää vanhan.
Lyhyesti: Olen eri mieltä siitä että kieltäminen söisi luottamusta.
Kieltäminen ei syö luottamista, mikäli kieltäminen on linnun mielestä kiva juttu. Anni tuossa neuvoikin, miten asian voi linnulle neuvoa. "Irti!" -sana opetetaan meillä niin, että linnulle annetaan nokkaan jotain, mitä se ei saa rikottua (näin aluksi metallipala on hyvä). Lintu pyörittelee esinettä aikansa ja kyllästyy siihen ja pudottaa sen. Tällöin sanotaan "irti!", perään "HYVÄ! HIENO!" ja pähkinä. Jo muutaman toiston jälkeen lintu oppi odottamaan pähkinää, pudotti samantien metallipalan ja alkoi katsomaan pähkinäkupin suuntaan. Muutaman harjoituskerran jälkeen lintu yhdistää mihin "irti" -sana liittyy, jolloin aletaan nokkaan antamaan aina vaan jännempiä asioita. Seuraavaksi vaikkapa puupalikka, mistä saakin jo otteen ja rikottua. Sitten jotain vielä pehmeämpää ja helpommin rikottavaa. Yksi tällainen harjoituskerta vie ehkä 5-10 minuuttia, riippuu kauanko linnun mielenkiinto pysyy yllä samaan asiaan.
Tämän asian opettamiseen löytyy varmasti muitakin tehokkaita ja toimivia tapoja, kyse onkin siitä, miten lintu asiaan suhtautuu. Tuleeko "irti" -sanasta joku tosi kiva juttu vai tuleeko siitä linnulle säikäyttävä sana, "apua nyt se tulee ja vie vaikka väkisin nokasta". Ja tässähän ei koulutuksella pyritä siihen, etteikö lintu saisi rikkoa nokassaan olevaa esinettä, vaan nimenomaan, että lintu antaa sen pois heti pyynnöstä. Jos lintu joskus tarraa kiinni vaikkapa... myrkkypullosta tai vaikka vieraasta, niin riittää, että sanoo "irti", niin lintu lopettaa eikä vahinkoja ehdi sattumaan. Tällöin ei tarvitse taistella kädet verillä siitä myrkkypullosta, jonka lintu tahtoo väkisin pitää itsellään.
Pinkulle siihen alkuperäiseen eli ensimmäiseen viestiin vielä, että todennäköisesti riehaantui liikaa. Meidänkin ara joka riehaantuu herkästi varsinkin selällään ollessaan, koventaa otetta joskus turhankin kovaksi kun unohtaa mikä olikaan sopiva voima pyöritellä sormia nokassa.
Tämä on ihan mahdollinen syy, toki mikä tahansa muukin voi taustalla olla. Kyseinen lintu on selvästi herkästi riehaantuva yksilö ja tämän uskon olevan kokonaan oma vikani, koska muiden kanssa ei riehaannu. Itsepä olen sitä leikittänyt ja riehuttanut omaa tyhmyyttäni...
Nyt tosin asiaa korjataan ja lintu pyritään saada riehumaan niin, ettei tästä aiheudu ihmisille vaaraa. Nykyinen suosikki linnulla onkin tasajalkaa pomppiminen, tämä toki on ihan liikunnankin vuoksi hyväksi, joten tätä jatketaan.
