Tämä asia on (yllättäen) sellainen että mielipiteitä on monia. Mutta minä, sekä monet ihmiset jotka ovat pitkään isoja lintuja harrastaneet ovat sitä mieltä ettei pikkulintutiedolla pelkästään useimmiten isompien kanssa pärjäisi. Täytyy olla ensinnäkin joko tietoutta, sydäntä ja kokemusta, tai paljon tietoutta, paljon sydäntä, ja periaatteessa täytyisi olla tietynlainen ihminen varsinkin jos on nuori kyseessä, jos aikoo pärjätä ison linnun kanssa joka vaatii varoja, aikaa, ja paljon asioita jotka ihmiset saavat suurimmaksi osaksi ja helpoiten kokemuksen kautta. Näitä asioita ovat mm. ison papukaijan käyttäytymisen tietäminen, sen ymmärtäminen, ja kokemus auttaa ongelmien ratkonnassa kun osaat ennakoida tilanteita jotka suuren linnun kanssa saattaa eteen tulla. Onnistumistarinoita on toki Kaijulissakin jossa hyvinkin nuori on pärjännyt loistavasti ison linnun kanssa, joskin nuorimmat vanhempien avustuksella tietenkin jotka hekin ovat mukana harrastuksessa jollakin tasolla, mutta itsestäänselvyys se ei koskaan ole ja onnistumistarinoita on (näin näennäisesti ainakin) paljon vähemmän kuin niitä, jotka eivät ole olleet yksinkertaisesti vielä valmiita.
Mutta linnuissakin on erilaisia yksilöitä joilla saattaa olla osuutta asiaan - puoleen tai toiseen.
Näiden isojen lintujen vaativuushan on ihan testattukin luotettavan tahon puolesta, josta Fouro laittoi foorumille joskus mielenkiintoista juttua. Ja jopa minulle oli yllättävää, joka tiedostan suuren linnun vaativuuden, että suurimmat papukaijat ovat osoittautuneet lemmikeiksi jotka ovat sillä rajalla voiko sellaista
ylipäätään pitää lemmikkinä niin että lintu on onnellinen ja sen kaikki tarpeet voidaan ottaa huomioon.
Suurin ongelma aroissa on tietenkin koko - miten täytät päivittäisen lentotarpeen sen kokoisella linnulla? Mistä saat sille edes lain mukaisen "häkki"tilan? Miten saat hankittua sille niin paljon virikkeitä ja nakerreltavaa ettei se vähääkään hipaisisi jättimäisellä nokallaan väärään paikkaan, jopa tiiliseinään ja saa siihen aikaan reikää? Se on hyvinkin mahdollista, mutta ihan kuka vain ikään katsomatta ei siihen kykene tai edes halua.
Henkilökohtaisesti olen menettänyt sydämeni neitsikoille enkä halua amatsonia, en jakoa enkä kakadua, mutta silti arat omaavat erityisen paikan sydämessäni myös. Silti tiedostan (osittain vastentahtoisestikin) sen ettei minulla ole tiloja ja varoja vielä vuosiin täyttääkseni kaikkia tarpeita mitä aroilla on jo pelkästään kokonsa, toiseksi pitkäikäisyytensä vuoksi, vaikka kovasti toivon että joskus saan oman aran
Vaikka en kyllä olisi mielestäni valmis kokemukseni puolesta hankkimaan edes amatsonia vaikka olen imenyt kaiken tiedon isoistakin linnuista mitä saan irti ihan vain siksi, että rakastan harrastustani lintujen parissa.
Parempi kuitenkin vain olla varma kuin katua, sillä minulla ei ole mitään menetettävää vaikka odottaisin 10 vuotta! Olempahan täysin varma elinikäisestä vastuusta. Mutta linnulla on elämä pelissä, ja se elämä on täysin minun käsissäni minun koko elämäni.
Kiteytettynä: Jos Sinulla on aidosti sydäntä, melkoisesti tahtoa oppia, luet paljon tietoa vaikka parikin vuotta ja sulattelet asiaa, otat selvää ihan käytännössä isojen lintujen käyttäytymisestä ja käyt vaikka jonkun luona jolla on isoja lintuja ja mielellään arojakin, ja tietysti tiedostat vastuun mikä aran kokoisen linnun kanssa tulee, mikä ettei.
Varsinaista kokemusta omaavat voisivat nyt valaista vähän tarkemmin kokemuksen pohjalta
