papukaijat • suoranokat • kaijuli.fi

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.


Re: Käsinkasvatettu vs. Emojen kasvatti + muuta pohdintaa
« Vastaus #360 : 06.01.11 - klo:15:23:21 »
Jaskamme puolestaan, kultaposki, on emon kasvattama. täysin paniikissa olleesta linnusta kesyyntyi dominoinnin avulla nopeasti aikoinaan hyvinkin "sietäväinen" papukaija. Hänen siipeä sai pitää ylhäällä, kynnet leikattiin  yhteisymmärryksessä ja hän sieti makaamista selin kämmenellä (painon mittaamista varten).
Ihana asiahan tuo on että muutitte toimintatapaanne Jaskan kohdalla! :) Lintu on paljon onnellisempi, ja varmasti olisi kiitollinenkin!
Kaikille eläimille on tosiaan mahdollista opettaa dominoinnilla nämä asiat. Myös meidän neitsikalle aikoinaan opetin, ja todella hyvin oppivatkin, moitteettomasti alkaa arki sujumaan - kun lintu on koulittu opittuun avuttomuuteen nimittäin.

Mutta sitten eräs kaunis päivä, en nyt muista miksi sillä siitä on jo niin monta vuotta aikaa, Romeo, tämä pieni ja helppo lintu, hyökkäsi raivoisasti kimppuuni. En voinut edes häkin luukkua avata pariin päivään, sillä tämä lintu kaikessa raivossaan olisi hyökännyt vaikkei osannut edes lentää (lentotaito oli ennen meille tuloa jo menetetty, sillä lintu oli ensimmäiset 6 elinvuottaan asunut pikkuruisessa häkissä, jota en haluaisi matkiksena edes neitsikalla käyttää).
Eli näin "pohjalla" olen itsekin käynyt, ja kiitos pelkästään dominoinnille siitä - enkä ole läheskään niin pahoja asioita tehnyt mitä useat sen kannattajat, enkä läheskään niin useasti, sillä silloin jo 12-vuotiaalla minulla jokin pieni ääni päässäni sanoi ettei tämä voi olla oikein, sanoi kuka tahansa mitä tahansa. Mutta tiedän kuinka helppoa se onkaan, ja tiedän tästä syystä miksi ihmiset sitä käyttävät.

Sen vuoksi aina haluaisinkin että kaikki pohtisivat sen seuraukset myös linnun kannalta, ei pelkästään ihmisten, vaikka se lintu tulee kepille ja kädelle aina suht. moitteettomasti, sen saa rauhoittumaan kynsien leikkuun ajaksi kun kaappaa selälleen kädelle, hiljentymään kun peitetään häkki, ja puremisesta on helppo rangaista puhaltamalla sieraimiin tai rääkymällä "EI!!!". Mutta lintuhan siitä kärsii kun sitä ei ole luotu sellaiseen, eikä siltä voi siis odottaa siihen luonnollista hyväksymistä. Oikeasti lintu vain sietää sitä, ja sitäkin hädintuskin.
Ei lintu sitä tyytymättömyyttään näyttänyt meilläkään, ja uskon että vielä vähemmän lintu näyttää sen jos se on käsinruokittu ja leimautunut ihmiseen. Mutta kaikki tämä pahuus mitä linnulle on tehty tulee vielä kolahtamaan omaan nilkkaan. Enkä halua olla paikalla kun linnun mitta tulee täyteen.


PS: Nyt joku tulee kertomaan omasta ihanasta linnustaan joka on viimeiset 20 vuotta sitä kestänyt. Noh, haluaisinkin nähdä kuinka aktiivinen tirppa sitten on, miltä sen kehonkieli näyttää, miten paljon se tarkkailee ja reagoi ympäristön ärsykkeisiin, ja olisi kiva verrata niihin lintuihin joita ei ole dominoitu.
Mutta lintupäivillä tai messuilla kun niitä pääsee ihan mukavasti vertailemaan, en minä ainakaan ole löytänyt yhtäkään hyvää asiaa mainittavaksi niistä. :-\
I'd fly above the trees, over the seas in all degrees.. To anywhere I please.

Re: Käsinkasvatettu vs. Emojen kasvatti + muuta pohdintaa
« Vastaus #361 : 06.01.11 - klo:15:49:43 »

Nooh Rambo tykkäs mun kanssa touhuamisesta niin kovasti että loppujen lopuksi oltiin linnun kanssa suihkussa ja lintu teki kaiken mun kanssani.. Myös vieraisiin tutustuttiin, yhtä pienin askelin jokaisen kanssa erikseen ja herkkuja taas käytettiin. Ei ole ketään ihmistä ollut joidenka kanssa rane ei olis tullut toimeen, kaikkien luona tykkää olla.. Mitä vieraampi sen parempi oli jossain vaiheessa meidän motto.. Koska olin niin kovasti sosiaalistanut ramboa joten se tykkäs liimautua aina kaikkiin, joka sitten alkoikin rasittaa kovasti..

Tämä on hyvä teksti. Itse meinaan uskon, että sellaisen peräänliimautujan voi kehittää itsekin omalla käytöksellään puolivahingossa oli lintu sitten emojen tai käsinkasvatettu. En tiedä miten meillä kävi, todennäköisesti suuri syy on myös omalla käytökselläni, kun pidin lintua juuri vastaavanlaisesti olkapäällä, suihkussa, mukana reissuissa, ruokapöydässä jne..

SIksi olisikin hyvä, että tuosta puhuttaisiin, että se lintu tosiaan osaa olla yksin ja leikkiä myös yksinään oli kysymyksessä sitten emon tai käsinkasvatettu yksilö. Että tämä olisi yksi koulutettava ja opetettava asia, jonka varsinkin omistajan olisi hyvä muistaa silloinkin, kun sen linnun läsnäolo olisi niin kivaa sen loppuillan, kun on kotona. Jälkikäteen tuo yksinleikkimisen ja ei-liimautumisen opettelu on vaikeahkoa, koska vapaana ollessaan, lintu lentää melkein poikkeuksetta olkapäälle kerjään rapsutuksia ja huomioo.
Meillä terrorisoi keltaotsa-amatsoni Papu

Re: Käsinkasvatettu vs. Emojen kasvatti + muuta pohdintaa
« Vastaus #362 : 07.01.11 - klo:19:14:48 »
Juu meillä Ranesta tuli vähän turhan liima, mutta toisaalta siitä oli kyllä ns helppo opetella pois kun vaan oli tarpeeksi mielenkiintoista tekemistä muualla.. Näin ollen tulikin osteltua leluja yms ranelle ihan älyttömät määrät.. (etenkin muuttaessa sen huomaa kun linnulla on yhtä paljon laatikoita kun itsellä :D ) Olen kuitenkin tyytyväinen siihen miten Rambon kanssa toimin koska se tykkää ihan kaikista ja kaikki ihmiset kelpaa seuraksi. Heran kanssa on nykyään kova opettelu että muutkin käy kun Rambo tai mie :) Se kun ei ole niin tottunut muihin ihmisiin, mutta hiljaa hyvä tulee. Nyt jo uskaltaa lentää muillekin herkun perässä ja välillä myös Rambon perässä.. :)

Re: Käsinkasvatettu vs. Emojen kasvatti + muuta pohdintaa
« Vastaus #363 : 11.03.11 - klo:10:18:29 »
Täytyyhän siitä nyt tännekin kertoa, kun teimme äärimmäisen mielenkiintoisen havainnon asentaessamme pönttöä Idan kanssa.

Täällä on tällä hetkellä hoidossa kaksi käsinruokittua lintua, joten käsinruokittuja on nyt yhteensä kolme. Hoidokit ovat molemmat Ida-Emilian kasvatteja jotka on ruokittu samaan aikaan, Veeti on Kati Kokkoselta. Miten näiden lintujen ensimmäiset kuukaudet eroavat toisistaan on yksinkertaisesti se, että Veeti kasvoi perinteisesti lämmitetyssä terraariossa, mutta Ida käytti poikasillaan pönttösimulaattoria - käytännössä rakennelmaa, joka simuloi mahdollisimman tarkasti pönttöolosuhteita ulkonäöstä lähtien, jossa poikaset sitten elävät ensimmäiset elinkuukautensa ja saavat luonnollisesti tulla poiskin pikkuhiljaa, niin kuin emojen kasvatit tulevat pöntöstä ollessaan valmiita.
Mielenkiintoinen havainto oli, että Veeti oli selkeästi käsinruokituista ainoa, jolla ei ollut mitään käsitystä mikä pönttö on, kun Wryy ja Tikru tajusivat sen heti! :) Molemmat kävivätkin hetken tutkiskelun jälkeen, ehkä 20 minuuttia pöntön tuomisesta, sisällä toteuttamassa koiraiden luonnollista pönttökäytöstä. Veeti kävi luonani katselemassa vekotinta myös, mutta lähti hetken päästä pois huomatessaan ettei huoneeseen oltukaan tuotu mitään mielenkiintoista.

Pohdinkin sitä kuinka joskus kuulee puhuttavan että käsinruokinnan vuoksi neitokakadut menettävät automaattisesti kykynsä pesiä onnistuneesti, mutta ehkei asia olekaan niin yksinkertainen. Jos on painavat syyt käsinruokkia, voihan tehdä päätöksen edes simuloida luonnollisia oloja, joka edesauttaa lintua ymmärtämään pesinnässä kriittiset asiat ja mahdollisesti jopa auttaa linnun henkistäkin kasvua linnuksi. Oikastaan Idahan teki niin kuin maailmalla jo useammassa paikassa tehdään ammattilaisten toimesta: riippumatta siitä palautetaanko lintu luontoon vai ei, se elää elämänsä mahdollisimman luonnollisessa pesässä - oli se sitten risukasa tai kolopesä. :)
I'd fly above the trees, over the seas in all degrees.. To anywhere I please.

Re: Käsinkasvatettu vs. Emojen kasvatti + muuta pohdintaa
« Vastaus #364 : 11.03.11 - klo:10:58:04 »
Lainaus
Pohdinkin sitä kuinka joskus kuulee puhuttavan että käsinruokinnan vuoksi neitokakadut menettävät automaattisesti kykynsä pesiä onnistuneesti, mutta ehkei asia olekaan niin yksinkertainen.

Ei tosiaankaan niin yksinkertainen, onhan niitä käsinruokittuja neitokakadujakin pesitetty onnistuneesti (täälläkin juuri pesimässä yksi sellainen). Mutta toisaalta onhan sitä tutkittu ja pesimisen onnistumisen todennäköisyys on kuitenkin pienempi. Lähtökohtaisestihan pesimiseen liittyvät käyttäytymismallit ovat sisäsyntyisiä, ei opittuja,

Itse kuitenkin painotan käsinruokinnan kohdalla ennemmin sitä, että jos mahdollista, niin annetaan sen eläimen kehittyä ja elää niin pitkälti niin, kuin se on evoluution kautta kehittynyt elämään.

Re: Käsinkasvatettu vs. Emojen kasvatti + muuta pohdintaa
« Vastaus #365 : 11.03.11 - klo:16:10:24 »
Lähtökohtaisestihan pesimiseen liittyvät käyttäytymismallit ovat sisäsyntyisiä, ei opittuja,

Lähtökohtaisesti kyllä. Mutta tutkimuksissa on osoitettu, että käsiruokinnan yksi suurimmista vaikutuksista neitokakadujen pesimäkäytökseen tulee siinä, että käsiruokitun on vaikeampi hahmottaa pönttöä pesimätilana. Uskoakseni Tea yritti kommentillaan kertoa, että eilen havaitsemamme vahvisti tätä tutkimusta.  :)

Re: Käsinkasvatettu vs. Emojen kasvatti + muuta pohdintaa
« Vastaus #366 : 12.03.11 - klo:01:15:09 »
Itse kun jouduin aikoinaan ruokkimaan erään seeprapeippopesueen isälinnun tapaturmaisen kuoleman vuoksi, niin annoin poikasten olla jatkuvasti pesässään. Emo kävi lämmittämässä niitä ja ruokki, mutta yksin ei olisi selvinnyt urakasta, vaan osa (tai kaikki!) olisi väkisinkin kuollut. Eli noin kolmen tunnin välein piti hyökätä ruiskun kanssa paikalle syöttämään nälästä kiljuva lauma. Onnekseni samaan aikaan oli toinenkin pesue tulossa, kahden emon voimin, niin vaihtelin poikasia pesästä toiseen. Pienimmät saivat mennä pesään, jota hoiti kaksi emoa ja suurimmat pääsivät emo + käsinruokinta -pesään. En tiedä oliko paras ratkaisu, mutta eipä tuollaisessa tilanteessa jää paljoa aikaa jäädä vaihtoehtoja pohtimaan.

Homma meni nappiin, poikaset kehittyivät terveinä ja jäivät henkiin. Ja emokaan ei rasittunut, vaan selvisi koettelemuksesta täysin. Mikä parasta, linnut kehittyivät normaalien peippojen tapaan, eli kasvaessaan suhtautuivat lopulta ihmisiin niin varauksella kuin kuuluukin, eivät siis selvästikään pitäneet ihmistä emonaan tai hakeutuneet ihmisen lähelle.

Vaikka käsinruokintaa en suosikaan vaan kannatan luomupoikasia, niin poikasten hengen vuoksi olen ne kuitenkin valmis käsin kasvattamaan. Olisi ollut väärin lopettaa terveet poikaset tai antaa emon rasittua ja kuolla siihen. Toiste jos samanlainen tilanne tulee eteen, niin olen valmis silloinkin tähän urakkaan ryhtymään, vaikka onhan se uuvuttavaa. Tosin ehkä vaikeinta oli saada ruiskut ostettua apteekista... ::) "Moi, tarviis ruiskuja." "Mihis tarviit?" "Linnunpoikasten ruokintaan, kun niillä kuoli emo." "... ::)"

Onko kellään kokemusta miten menee papukaijojen kanssa tällaisessa tilanteessa? Ovatko tuon jälkeen enemmän lintuja vai ihmisiä vai sekä että? Peipot kun selvästi jäävät täysin linnuiksi, asiaan vaikuttanee sekin, että näkevät muilta linnuilta esimerkkiä. Sitä en tiedä miten kävisi, jos peipon ruokkisi pienestä pitäen pelkästään ihmisen voimin. Todennäköisesti siitä tulisi silti enemmän lintu kuin ihminen?
Kanarialintuja, peippoja, viiriäisiä, muutama koukkunokka ja iso luusaha.

Re: Käsinkasvatettu vs. Emojen kasvatti + muuta pohdintaa
« Vastaus #367 : 12.03.11 - klo:09:12:37 »
Lähtökohtaisesti kyllä. Mutta tutkimuksissa on osoitettu, että käsiruokinnan yksi suurimmista vaikutuksista neitokakadujen pesimäkäytökseen tulee siinä, että käsiruokitun on vaikeampi hahmottaa pönttöä pesimätilana. Uskoakseni Tea yritti kommentillaan kertoa, että eilen havaitsemamme vahvisti tätä tutkimusta.  :)
Kiitos Ida :) Eli juurikin näin, eikä tarkoitukseni ollut siis millään lailla kumota sitä tietoa mikä nykypäivänä tiedetään käsinruokinnan haitoista. Mutta samalla mietin, voisiko käsinruokittujen lintujen kohdalla tämän yhden asian korjata, joka on nimenomaan Idan mainitsema, usein käsinruokituilla toistuva ongelma hahmottaa pönttö pesimätilana. :)

Mutta pohdintaani jos jatkan, niin näkemäni perusteella esimerkiksi Wryy olisi todella valmis isäksi ja uskon, että se myös olisi todella hyvä isä - vielä se ehkä tuntuu liiankin kärsimättömältä nuoren ikänsä vuoksi, joskaan ei voi sanoa että silmäni olisivat kovin karttuneet sanomaan sitä ::) Silti olen melkein 100% varma että ensimmäinen pesitys menisi sen kanssa nappiin, ja ihan sama tilanne on Tikrun kanssa. Kun taas Veeti, joka edelleenkään ei miellä pönttöä ollenkaan pesäpaikaksi, olisi hyvin hankala tapaus pesitettäväksi - tässä tapauksessa uskon, että melkein mahdoton. Kaikkilla kolmella linnulla on samat lähtökohdat, muiden lintujenkin kanssa kaikki ovat päässeet aina olemaan, mutta se on nimenomaan pönttösimulaattorissa kasvaneet jotka ymmärtävät pöntöstä jotakin :)

Sitä en tiedä miten kävisi, jos peipon ruokkisi pienestä pitäen pelkästään ihmisen voimin. Todennäköisesti siitä tulisi silti enemmän lintu kuin ihminen?
Kävisi näin. :-\ Kyllä se siis myös peipon luontaisen leimaantumisen sotkee, joskin peippojen kohdalla käsittääkseni ne myös "villiintyvät" helpommin ja alkavat viettää yhä enemmän aikaa lintuseurassa, jos sellaiseen mahdollisuus vain tarjotaan.
I'd fly above the trees, over the seas in all degrees.. To anywhere I please.

Re: Käsinkasvatettu vs. Emojen kasvatti + muuta pohdintaa
« Vastaus #368 : 12.03.11 - klo:10:21:16 »
Papukaijojen kanssa pinkun malli ei välttämättä toimi kovin hyvin, sillä koukkunokat puolustavat aika rajustikin pesäänsä, eivätkä salli sinne ketään sörkkimään. Etenkin villien kohdalla poikaset pitäisi sitten ottaa kokonaan käsinruokintaan. Kuulostaa hyvältä, mutta käytännössä voisi tulla paljonkin hankaluuksia.

Neitsikoiden kohdalla käsinruokitut onnistuvat pesimään hyvin verrattuna moniin muihin lajeihin, joihin käsinruokinta vaikuttaa paljon enemmän, ja iso osa lajeista ei osaa pesiä onnistuneesti jos käsinruokittu, etenkin naaraat eivät hallitse hommaa. Iso syy epäonnistumiseen on myös, että emo ei osaa suhtautua poikasiin eikä osaa ruokkia. Neitojen kohdalla nyppiminen on yksi iso ongelma, ja se että naaras ei osaa lopettaa munimista. Koiraat voivat olla hieman helpompia saada onnistumaan pesinnässä, mutta naaraiden kanssa ongelmat ovat tavallisia.

Iso ongelma myös käsinruokittujen kesyjen kohdalla on, että osa kaipaa ja halajaa ihmiseuraa vaikka pesii. Tällöin saattaa stressata paljonkin, kun pitäisi hoitaa poikaset, mutta silti on kovasti omistajan perään. Esim. Tikrua en pesittäisi, sillä se on niin selkeästi erittäin ihmisseuraa kaipaava lintu, joten luultavasti ongelmia saattaisi tulla.
« Viimeksi muokattu: 12.03.11 - klo:10:28:21 kirjoittanut Jonne »
CAG Ukko, MA Rapa, YNA Nooa, SM:t Clara & Lawrence

Re: Käsinkasvatettu vs. Emojen kasvatti + muuta pohdintaa
« Vastaus #369 : 12.03.11 - klo:12:34:53 »
Meillä käsinruokitun neitokakadun pesittämistä edelsi pari vuotta sopeuttamista parvielämään ja välillä hyvin kylmääkin vieroittamista ihmisestä. Nyt on toinen poikue menossa ja tilanne on se, että Devil ei ahdistu ihmisestä pöntön tai pesityshäkin lähellä, mutta pönttöön tuskin päästäisi (en ole kokeillut, enkä kokeile) ollessaan itse siellä. Iltasella ruokakuppeja poistaessa on hetki, kun Devil hakee jonkun verran huomiota, ehkä rapsutuksiakin, mutta palaa kyllä pönttöön lyhyen hellyyshetken jälkeen ihan oma-aloitteisesti. Ongelmia voisin tosiaan minäkin nähdä tulevaksi, jos tosiaan tuossa välissä ei olisi ollut sitä vieroituspätkää.

Devil sisaruksineen viettivät myös osan käsinruokinta-ajasta vanhassa pöntössään, kunnes siitä tuli kaikille viidelle liian ahdas, eli tuossa voi hyvinkin olla jotain perää. Haluan kuitenkin painottaa sitä, että käsinruokintaan tulisi kaikesta huolimatta suhtautua viimeisenä vaihtoehtona, vaikka se neitokakadujen kohdalla onkin mahdollista tehdä paremmin kuin isompien kaijojen.

Pinkun ratkaisu tuossa tilanteessa oli mielestäni ihanteellinen. Poikasethan eivät olleet käytännössä täysin käsinruokittuja ja saivat tilaisuuden oppia ne tärkeimmät lintumaiset taidot aidolta emoltaan, mikä on asia, jota ihminen ei voi koskaan korvata, vaikka hoitaisi asian kuinka hyvin tahansa. Mutta kuten Jonne sanoi, olisi tilanne luultavasti täysin toisenlainen useimpien papukaijalajien ja -yksilöiden kanssa ja näin valitettavan mahdoton toteuttaa.
Neitokakadujen kasvatusta vuodesta 2005 ja undulaattien vuodesta 2014. :)

Re: Käsinkasvatettu vs. Emojen kasvatti + muuta pohdintaa
« Vastaus #370 : 12.03.11 - klo:21:58:13 »
Kävisi näin. :-\ Kyllä se siis myös peipon luontaisen leimaantumisen sotkee, joskin peippojen kohdalla käsittääkseni ne myös "villiintyvät" helpommin ja alkavat viettää yhä enemmän aikaa lintuseurassa, jos sellaiseen mahdollisuus vain tarjotaan.

Eikä, tuolla oli lisääkin samanlaisia videoita, voi että tuli paha mieli. :'( Eihän noille ole edes tarjottu mahdollisuutta lintuseuraan, ei peipon kuulu olla tuollainen. Peipon kuuluu olla... peippo. Ihmiset on kamalia. :(

Papukaijojen kanssa pinkun malli ei välttämättä toimi kovin hyvin, sillä koukkunokat puolustavat aika rajustikin pesäänsä, eivätkä salli sinne ketään sörkkimään. Etenkin villien kohdalla poikaset pitäisi sitten ottaa kokonaan käsinruokintaan. Kuulostaa hyvältä, mutta käytännössä voisi tulla paljonkin hankaluuksia.

Jep, noi peipot lähtevät karkuun, eli eivät millään tavoin pesää puolusta tai käyttäydy aggressiivisesti. Ja käyvät muutoinkin syömässä yms, niin tällaisenkin välin voi hyvin hyödyntää ja käydä härkkimässä pesää, palailevat sinne ihan kuin ei olisi mitään tapahtunut. Vaikka siis tietenkään peippojen pesää ei saa mennä turhaan ja huvikseen härkkimään ja lääppimään, vaan pesintärauha niillekin on tarjottava. Kimppuun eivät käy, mutta voivat hylätä pesän ja poikaset.
Pienimmät papukaijat tuskin alkavat puolustamaan, mutta jonkun ison luusahan ollessa kyseessä en ihan heti työntäisi sormiani lähelle. Tai en minä tiedä yrittääkö joku undulaattikin sit käydä päälle... vois lähtee sormet liukkaasti. ;D

Caro katsoo lintudokkareita, niin jossain oli mies, joka kävi tutkimassa villien avoparikaijojen poikasia. Se etsi pesät missä ei ollut emoja paikalla ja otti poikaset pois ja rengasti yms ja vei takaisin. Eli ilmeisesti koukkunokilla pitää sitten vain odottaa sopivaa hetkeä, eli sinänsä ei ruokinnan kannalta kovin helppo toteuttaa.

Pinkun ratkaisu tuossa tilanteessa oli mielestäni ihanteellinen. Poikasethan eivät olleet käytännössä täysin käsinruokittuja ja saivat tilaisuuden oppia ne tärkeimmät lintumaiset taidot aidolta emoltaan, mikä on asia, jota ihminen ei voi koskaan korvata, vaikka hoitaisi asian kuinka hyvin tahansa. Mutta kuten Jonne sanoi, olisi tilanne luultavasti täysin toisenlainen useimpien papukaijalajien ja -yksilöiden kanssa ja näin valitettavan mahdoton toteuttaa.

Pelkästään kun poikasten ajankäyttöä pohtii, niin muutama minuutti muutaman tunnin välein huomiota ihmiseltä tai loppu päivä emon kanssa, niin se tekee jo paljon. :) Niitähän ei siis muutoin härkitty, heitettiin ruokaa naamaan ja sitten pois kokonaan. Pesää jouduin purkamaan sen verran, että sain oviaukosta suuremman, jotta kädelle jäi vähän tilaa, en siis nostanut pois edes ruokinnan ajaksi. Nuohan ovat vielä siihen nähden helppoja, että kun niillä on silmät vielä kiinni, niin pieni töppäisy sormella pesän reunaan kertoo niille emon tulleen, jolloin kaikki vapaaehtoisesti nostavat päänsä pystyyn ja avaavat nokkansa. Senkus vaan kippaa ruokaa kurkkuun. Silmät kun avaavat, niin töppäisyä reunaan voi jatkaa, jolloin oppivat äkkiä tunnistamaan ruiskun pään "syötäväksi" ja syövät siitä tosiaan ihan itse. Kun pesästä lähtevät ja alkavat tutustumaan itse syömiseen, niin silloin voi jo oikeastaan jättää täysin emon hoidettavaksi kaikki. :)
Kanarialintuja, peippoja, viiriäisiä, muutama koukkunokka ja iso luusaha.

Re: Käsinkasvatettu vs. Emojen kasvatti + muuta pohdintaa
« Vastaus #371 : 13.03.11 - klo:20:30:15 »
Kävisi näin. :-\ Kyllä se siis myös peipon luontaisen leimaantumisen sotkee, joskin peippojen kohdalla käsittääkseni ne myös "villiintyvät" helpommin ja alkavat viettää yhä enemmän aikaa lintuseurassa, jos sellaiseen mahdollisuus vain tarjotaan.

Eikä, tuolla oli lisääkin samanlaisia videoita, voi että tuli paha mieli. :'( Eihän noille ole edes tarjottu mahdollisuutta lintuseuraan, ei peipon kuulu olla tuollainen. Peipon kuuluu olla... peippo. Ihmiset on kamalia. :(

Ihan näin uteliaisuuttani kysyn, että mikä tekee pahaksi sen, että peippo tulee kädelle pyynnöstä (näyttipä jossain lentävänkin luokse) ja nauttii ihmisen kosketuksesta? Kuitenkin tuokin peippo voi koska tahansa lentää pois eli pakosta se ei siinä ole. Onhan suurinosa kesyistä papukaijoistakin kovin ihmisen perään, vaikkei lintua ole käsinkasvatettukaan.. Itselläni ei siis ole erikoisemmin kokemusta peipoista, mutta miksi peipon pitäisi olla ihmistä pelkäävä vain lajikumppanien kanssa oleva vain katseltava lintu? Tää utelias kysymys ehkä olisi sopivampi ehkä enemmän tuolla onko oikein palstalla...
Meillä terrorisoi keltaotsa-amatsoni Papu

Re: Käsinkasvatettu vs. Emojen kasvatti + muuta pohdintaa
« Vastaus #372 : 13.03.11 - klo:22:39:21 »
Ihan näin uteliaisuuttani kysyn, että mikä tekee pahaksi sen, että peippo tulee kädelle pyynnöstä (näyttipä jossain lentävänkin luokse) ja nauttii ihmisen kosketuksesta? Kuitenkin tuokin peippo voi koska tahansa lentää pois eli pakosta se ei siinä ole. Onhan suurinosa kesyistä papukaijoistakin kovin ihmisen perään, vaikkei lintua ole käsinkasvatettukaan.. Itselläni ei siis ole erikoisemmin kokemusta peipoista, mutta miksi peipon pitäisi olla ihmistä pelkäävä vain lajikumppanien kanssa oleva vain katseltava lintu? Tää utelias kysymys ehkä olisi sopivampi ehkä enemmän tuolla onko oikein palstalla...

Siis sehän ei ole pahaa, jos peippo on kesy ja tulee kädelle pyynnöstä, mutta se, että se on saatu tuollaiseksi käsinruokinnalla. Joissain videoissa peippo ei pahemmin edes nauttinut ihmisen kosketuksesta, vaan pyrki selvästi käsiä "nokkimaan" tai siis tahtoi ruokaa niistä. Ja käänsi päätään pois, vaikka antoikin koskettaa. Olisi siis tahtonut ruokaa käsistä, mutta ei kosketusta.
Normaali, emojen seurassa kasvanut peippo kun suhtautuu kuitenkin varauksella ihmisiin, eli ovat juurikin noita lajikumppaneiden kanssa olevia katseltavia lintuja. Sama pätee varmasti moniin pikkupapukaijoihin, joskin papukaijat selvästi enemmän kiinnostuvat ihmisestä ja pyrkivät ottamaan ihmiskontaktia.

Peipot tosiaan eroavat papukaijoista kuin yö päivästä, ne eivät välitä, vaikkeivat koskaan ihmistä näkisi, niitä ei kiinnosta esimerkiksi opetella temppuja tai kiinnosta muutenkaan tutustua ihmisiin. Papukaijat herkemmin kiinnostuvat ihmisestä jollain tavalla, näissäkin tosin yksilökohtaisia eroja. Joku kotona parvessa elävä papukaija saattaa ignoorata ihmiset ihan täysin eikä koskaan kiinnostu, eli käyttäytyykin enemmän peippomaisesti. Kun taas joku kotona yksinään elävä papukaija saattaakin kiinnostua ihmisestä aivan suunnattomasti, yksinäinen peippo taas ei tätä tee.

Ja kyllä peippokin pystyy "kesyyntymään", mutta niillä se kesyys eroaa huomattavasti papukaijoista. Siinä missä kesy papukaija tulee kädelle ja ottaa rahnutuksia vastaan, niin kesy peippo laskee ihmisen lähelleen katsomaan kun syö.

Ehkä voisi sanoa, että peipot ovat yksinkertaisempia kuin papukaijat?

Ja ennen kuin joku ehtii sanomaan, että viestistäni päätellen pidän peippoja tyhminä enkä tykkää niistä tai arvosta niitä, niin itselleni nuo pikkupeipot ovat juurikin se elämäni rakkaus. Jos nyt pitäisi päättää, otanko loppuelämäni aikana pelkästään peippoja vai papukaijoja, niin epäröimättä vastaisin ottavani peippoja. Nämä tosiaan ovat lintuina ja lemmikkeinä erilaisia, mutta silti lumoavia. Ehkäpä peippoja voisi verrata vaikkapa lintulaudan pikkulintuihin - katsoa saa, mutta ei koskea.

Kai tästä jotain käsitystä saa, joku muu jatkakoon... :)
Kanarialintuja, peippoja, viiriäisiä, muutama koukkunokka ja iso luusaha.

Re: Käsinkasvatettu vs. Emojen kasvatti + muuta pohdintaa
« Vastaus #373 : 13.03.11 - klo:22:59:17 »
Ihan näin uteliaisuuttani kysyn, että mikä tekee pahaksi sen, että peippo tulee kädelle pyynnöstä (näyttipä jossain lentävänkin luokse) ja nauttii ihmisen kosketuksesta
Pinkkun mainitsemien asioiden lisäksi kysymys on myös vahvasti eettisyydestä - ei pelkästään sen vuoksi että peippo on riistetty sen vanhemmilta, ja koska se on pieni lintu on ollut myös mainittavasti korkeampi riski että poikanen olisi kuollut ruokinnan aikana, mutta peippo, tämä henkeen ja vereen oleva parvilintu, jonka luonto sanoo että se on suojaton ilman parveaan eikä sen siis ikinä pitäisi siitä erota, joutuu elämään elämänsä yli puolet päivästä ilman seuraa kun se kadottaa parvensa jokaikinen päivä omistajien mennessä mm. töihin, kavereille, tai kauppaan. Eikä kyse varmastikaan ole siitä etteikö samaan talouteen olisi voitu ostaa muita peippoja tämän yhden seuraksi.

Tietenkään emme tiedä varmaksi, voiko lintu tottua tällaiseen elämään kuinka hyvin ilman että se kokisi päivittäin stressiä siitä, vaikka ne nyt näyttääkin päälle päin hyväksyvänsä kohtalonsa. Mutta henkilökohtaisesti ainakin on aika vaikea uskoa varsinkaan peipon kaltaisen linnun kohdalla..
I'd fly above the trees, over the seas in all degrees.. To anywhere I please.

Re: Käsinkasvatettu vs. Emojen kasvatti + muuta pohdintaa
« Vastaus #374 : 13.03.11 - klo:23:39:07 »
Mutta henkilökohtaisesti ainakin on aika vaikea uskoa varsinkaan peipon kaltaisen linnun kohdalla..

+1 ja peukku ylös!

Voisi sanoa, että papukaija kykenee monimutkaisempaan aivotoimintaan ja kehittämään itselleen virikkeitä ja tekemistä kun taas peippo ei tähän pysty. Papukaija nauttii, kun se saa silputa, tehdä ja seurata tapahtumia, peippo nauttii, kun saa syödä, lentää ja sosialisoida lajitovereidensa kanssa aamusta iltaan. Ja illalla käpertyä samaan kasaan nukkumaan muiden kanssa. Papukaija saattaa nauttia uusista asioista ja tapahtumista, peippo pelkää tällaisia kuollakseen. Papukaija pystyy käyttämään ihmistä lajitoverin korvikkeena paljon paremmin, mitä peippo pystyy. Ehkä pitäisi sanoa, että peippo on verrattavissa vaikka akvaariokalaan? Ne vain ovat siellä, puuhaavat keskenään. Ja ne tarvitsevat jonkun turvakseen, olemaan niiden kanssa yötä päivää. Olen meiltä bongannut erään seeprapeipon ja kanarialinnun useasti painautuneen yön ajaksi tiiviisti toisiinsa kiinni, seeprapeippo suorastaan on kanarialinnun siiven alla. Jotkut taas painautuvat suurempiin kasoihin, monta lintua täydessä sovussa pikkupalloina pitämässä toisistaan huolta yön ajan. Kun taas papukaijat eivät noin kiinni painaudu, ne saattavat jopa väliä jättää, niille riittää se tieto, että toinen on jossain siinä suht lähellä, siihen ei tarvita varsinaista fyysistä kosketusta.
Miten ihmiseen (tai oikeastaan ihmisen käsiin) leimaantuneen peipon voi ottaa viereensä yöksi nukkumaan, antaa sen painautua kiinni?

Papukaija pystyy toimimaan enemmän yksilönä, kun taas peippo tahtoo toimia yhtenä laumana. Yksi menee syömään, muutkin menevät. Yksi lähtee häkistä ulos, muutkin seuraavat.

(Onpas muuten yllättävän vaikeaa selittää näitä eroja jotenkin järkevästi ja ymmärrettävästi.)
Kanarialintuja, peippoja, viiriäisiä, muutama koukkunokka ja iso luusaha.