Aloitanpa nyt aiheen, mikä olisi jo jonkin aikaa sitten pitänyt laittaa tänne. Niin uusille harrastajille kuin vanhoillekin mietittäväksi. Omakohtaista pohdiskelua ja miten nykymaailmassa muualla asiaan suhtaudutaan( jos jollain löytyy hyviä linkkejä aiheeseen niin perään vain).
Oma näkemykseni asiasta on, että jos nyt saisin valita ottaisinko käsinkasvatetun vai emojen hoivissa kasvaneen ja ihmisten käsittelemän linnun, valitsisin ehdottomasti jälkimmäisen vaihtoehdon. Miksi näin, onhan käsinkasvatettu valmiiksi ihana, kesy sekä käsiteltävä ihmiseen luottava lemmikki..miksi siis ottaisin "aran" nuoren linnun, jonka kesyttämiseen saattaisi mennä hyvässä lykyssä pari vuottakin? Yksinkertaisesti siitä syystä, että tällainen lintu on helpompi lemmikki kaikin puolin.
Mikä sitten tekee siitä helpomman lemmikin kuin käsinkasvattu? Ensinnäkin tällainen lintu tietää olevansa lintu eikä ihminen(mikä helpottaa monessa asiassa). Toiseksi sillä ei ole niitä useitä käytöshäiriöitä, mitä käsinkasvatetuilta löytyy(eivät johdu huonosta koulutuksesta). Kolmanneksi tulee ajatella yleisesti lemmikkilintuharrastusta; kasvatusta..yleensä käsinkasvatetuista ei ole kasvatukseen.
Omakohtaisesti olen nähnyt mitä elämä on tällaisen luonnollisesti emojen parissa kasvaneen linnun kanssa ja mitä se on käsinkasvatetun kanssa. Omat kolme isoa lintuamme ovat kaikki käsinkasvatettuja..pienemmistä kaikki emojen parissa kasvaneita. Hyväksi esimerkiksi voi tarjota keltaniska-amatsoniamme Nooaa sekä äitini kultaposki-amatsonia Lallia. Lalli on amatsoneista emojen kasvatti(tarhalintu Ruotsista):
Nooasta varmasti suurin osa foorumin käyttäjistä on kuullutkin crime of passion-ketjun myötä. Lintu oli kaikin puolin kiltti ja pallutettava kunnes täytti kolme vuotta ja murrosikä alkoi..se oli sitten menoa. Ongelmat menivät siihen pisteeseen, että Nooan siipisulat piti leikata kesällä 05, koska lintua ei pystynyt käsitellä kuin minä enään. Vapaanaolo-aikansa se käytti avomiehen vaanimiseen ja päälle hyökkäilyyn. Nyt asiat ovat rauhoittuneet ja elämä sujuu suht mukavasti kunhan osaa lukea lintua ja toimia tarpeeksi ajoissa...tilanteiden ennakoiminen kaiken a ja o. Lemmikkinä ihana(jos jättää aggressiivisuuden huomioimatta), mutta vaatii aivan älyttömästi aikaa, koska mieluusti roikkuisi kaiken aikaa mukana kiinni liimautuneena. Ei osaa puuhata/leikkiä itsekseen vaan yleensä enempi kyttää tilaisuutta päästä syliin tai mukaan. Hermostuu heti jos katoaa näköpiiristä.
Lalli taasen on neljä vuotias murrosiässä oleva tipu(naaras kuten Nooakin). Toki kultaposket yleisesti ovat siitä rauhallisemmasta päästä amatsoneissa, mutta kyllä niitäkin tujuja yksilöitä löytyy. Lallilla on selvät merkit murrosiästä, mutta aggressiivisuus ihmisiä kohtaan siltä puuttuu täysin. Tullessaan äidilleni se oli ihmisille täysin arka. Kesyyntymiseen meni kuta kuinkin puoli vuotta äitini kanssa ja minä sain silittää ja ottaa kädelle vuoden jälkeen(käyn n. kerran kuussa vanhempien luona). Lalli on kaikin puolin ihana lemmikki, joka leikkii mieluusti itsekseen ja puuhailee omiaan, mutta haluaa myös seuraa sekä rapsutuksia väliin. Seuraa kodin tapahtumia mukana eläytyen ja nykyisin tulee niin kepille kuin kädellekin.
Kummatkin näistä amatsoneista ovat ihania, mutta toinen helpompi toista. Niin useasti itse toivon, että Nooa osaisi Lallin tapaan puuhailla itsekseen ja leikkiä ollessaan ihmisten parissa(häkissä yksin ollessaan kyllä leikkii). Ettei sen elämä olisi jatkuvaa kyttäämistä milloin saa huomiosta, mikä kuitenkin pitää jakaa kaikkien muiden lintujen kesken tasapuolisesti. Kannan jatkuvaa syyllisyyttä siitä, etten pysty antamaan sille sen tarvitsemaa huomiota(tai muille isoille linnuillemme). Olisi myöskin ihanaa, että ei olisi aina jatkuvaa tarkkailua linnun kanssa, koska se kiihtyy niin paljon, että pamahtaa(sitä ennen siirrettävä häkkiin rauhoittumaan). Emojen parissa kasvaneelle papukaijalle kun ei tuo aggressiivisuus ihmisiä kohtaan kuulu(ainoastaan pesimäaikana jolloin pariskunta puolustaa pesää luonnossakin henkeen ja vereen), se on ihmisiltä opittua. Onko kukaan esimerkiksi kiinnittänyt huomiota, että kaikki ihmisten päälle käyvät linnut(pois lukien pesivä pariskunta) ovat yleensä käsinkasvatettuja?
Mielestäni käsinkasvatetun edut (=kesyys, luottavaisuus)yksinkertaisesti ovat loppujen lopuksi pienet verrattuna emojen kasvattamaan papukaijaan, etten ottaisi käsinkasvatettua vain sen takia, että haluaisin heti käsiteltävän ja paapottavan lemmikin. Sitä paitsi "aran" linnun kesyttäminen on antoisaa sillä jokainen askel, joka päästään eteenpäin tuntuu suurelta voitolta. Tällöin todellakin tuntee ansainneensa linnun luottamuksen. Lintu on myös tasapainoisempi lemmikki ilman käsinkasvatetun ongelmia. Ihmisten pitäisi poistaa päästään ajatus, että arka lintu olisi jotenkin huonompi vaihtoehto. Itse en suosittelisi käsinkasvatettua, varsinkaan vasta-alkajille.
Nämä pohdiskelut käytiin täysin lemmikinpidon kannalta, mutta asiasta löytyy vielä toinen puoli; kasvatus. Kuten jo aikaisemmin mainitsin, käsinkasvatetuista on harvoin emoiksi. Tulee myös ajatella emolintuja, joilta poikaset otetaan käsinkasvatukseen. Niin älykäs lintu, kuin papukaija, kärsii paljon sen takia, ettei saa toteuttaa luonnollisia vaistojaan kasvattamalla itse poikaset. Ulkomailla(ja miksei myös Suomessa) käsinkasvatuksen takia joillakin kasvattajilla on tämä mennyt ahneuden puolelle, jolloin poikasia kasvatetaan koko ajan lisää. Emot rasittuvat suuresti, kun niiltä joka kerta otetaan poikaset pois, jolloin ne aloittavat usein alusta koko prosessin. Tässä on lyhyempi väli kuin jos niitä pesitettäisiin koko ajan, mutta saisivat kasvattaa poikasensa itse.
Joissakin maissa onkin jo kielletty lailla käsinkasvatus(esim. Tanska taisi olla uusin tälla rintamalla), mikä ei mielestäni olisi yhtään huono idea täälläkään.
Tässä siis jonkin verran mietittävää kaikille, toivottavasti tästä syntyy antoisa keskustelu
sanne
