papukaijat • suoranokat • kaijuli.fi

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.


kasvatuksen etiikka...
« : 01.09.08 - klo:23:44:40 »
Täälläkin forumilla monet perustelevat käsinruokintaa, sillä että jostain syystä poikanen/poikaset muutoin kuolisivat ja ne "pelastetaan" ottamalla ne käsinruokintaan. Mutta pitäisikö poikaset ottaa pois vai antaa luonnon hoitaa hommansa. Jos emot hylkäävät poikasensa on niissä usein jotain vikaa (kehitysvamma, paha raajarikko etc.), jonka emot huomaavat paremmin kuin me, joten miksi näitä "viallisia" poikasia tulisi koittaa kaikin keinoin pitää hengissä, kun lähtökohdat siihen ovat huonot ja tulevaisuudesta ei ole takuita. Ja pesittämällä näitä kakkosluokan kansalaisia viat vain lisääntyvät, ja lisää sairaita poikasia syntyy (geneettiset sairaudet yleistyvät). <= tämä huonojen ja viallisten emojen  lisäännyttäminen (sekä tietenkin sukusiitos) on jo osaltaan pilannut koirat, jotka kärsivät monista rotukohtaisista vioista ja sairauksista, joista osa on tappavia, ja toiset elämänlaatua radikaalisti heikentäviä, ja pahojakin kipuja aiheuttavia...

Toinen asia mielestäni, johon tulisi puuttua on emot. Tulisiko emoja, jotka eivät hoida poikasiaan, pesittää ollenkaan? Voi olla, että emoilla on jotain pahastikin pielessä, jos eivät osaa edes hoitaa poikasiaan tai jopa tappavat ne niiden kuoriuduttua (poikasten tappaminen kun ei ole normaalia käyttäytymistä), niin ovatko nämä linnut jotenkin mielenvikaisia, ja periytyykö se? Joten, miksi pesittää väkisin lintuja, joilla ei ole siihen valmiuksia...

tähän väliin tapaus, joka ainakin itselleni kertoo taas yhden syyn, miksi emojen tulisi antaa itse hoitaa poikasensa ilman ihmisen väkinäistä väliin tuloa (oma kanta)... jokainen voi kirjoitukseni perusteella miettiä ihan omassa päässä, mitä mieltä asiasta on...

Kaverini otti samoihin aikoihin itselleen jakon, joka on puolisen vuotta omaa jakoani nuorempi. Kyseinen jako on tällä hetkellänoin puolitoistavuotias. Lintu tuli maahan aivan liian aikaisessa vaiheessa, ja käsinruokinta oli pahasti vielä kesken, sillä poikanen oli vasta noin 60 päivää vanha. Poikanen on lähinnä vain varjo aktiivisesta poikasesta ja vain makasi paikallaan, eikä käyttänyt ollenkaan jalkojaan ja oli erittäin apaattinen, mutta suostui kuitenkin syömään, joten jäi henkiin ja tuli kuukautta myöhemmin tuttava perheelleni, joilla on vuosien kokemus jakoista, ja muutenkin papukaijoista. Jo alusta asti lintu oli erittäin epävarma jalkojensa kanssa, eikä istunut orella normaalisti ja liikkuminen oli hankalahkoa. Nyt viimeisen vuoden aikana kehitystä ei juurikaan ole tapahtunut, ja edelleen lintu on hiljainen, ja hieman apaattinen.

Muutama päivä sitten kävin taas katsomassa nyt 1,5-vuotiasta jakoa, ja kävimme pitkät keskustelut omistajan (kaverini kanssa), Lintu ei edelleenkään pysty kiipeämään häkissä muuta kuin siipiään apuna hakaten, orrella lintu istuu syvällä ja nojaa kyynerpäihinsä. Kävely on pikkuista sipsutusta eteen päin, eikä lintu pysty kunnolla kohottautumaan jalkojensa varaan. Lentäminen on aika hiljaista ja laskeutuminen onnistuu silloin tällöin esim. kädelle, mutta nytkin kun lensi, niin läjähti päin seinää pariin otteeseen, ja lintu piti hakea käsin pois. Eläinlääkäriltä kun asiaa tiedusteltiin, niin mitä luultavammin kyseessä on hermostoperäinen vika, jota ei voi korjata, ja linnun kunnon paranemisesta tai huononemisesta ei ole mitään takuita, mutta varmaa on, että normaalia jakosta ei tule. Mitä tässäkin tilanteessa sitten pitäisi tehdä?

Mitä, jos poikasen olisi jättänyt emoille => mitä luultavammin emot olisivat hylänneet poikasen ja lintu olisi siirtynyt autuimmille maille, sillä emot harvoin hoitavat poikasta/poikasia, jos huomaavat niissä jotain vikoja, sillä sellaiset eivät tule selviytymään, joten emot eivät hukkaa kalliita voimavaroja. No ihminen tunki itsensä väliin ja käsinruokki poikasen, jonka elämän lähtökohdat eivät olleet mitenkään erinomaiset. No olisiko väliin pitänyt tunkea? Mielestäni ei. Miksi? omistajat tietty kiintyvät suuresti perheenjäseneensä, jonka selviämisestä ei ole takuita, ja millaista linnun elämä. Saati jos joku päättää ja onnistuuu pesittämään tällaisen linnun, huonot geenit ja viat vain sen kuin siirtyvät eteenpäin, ja kun ihminen tunkee väliin ja käsinruokkii, tällaiset vialliset poikaset jäävät henkiin, ja lemmikkinä oleva kanta vain sairastuu ja sairastuu ja geneettiset viat ja taudit nousevat esiin, ja perimä menee erittäin huonoksi. ja kohta taistellaan lintujen sairauksilla, jotka vastaavat rotukoirille ominaisia vikoja (lonkkaviat ja tappavat perinnölliset sairaudet)...

Joten, miksi ottaa viallisia poikasia pois emoilta, vain jotta ne jäävät henkiin, vaikka parempi on että tällaiset poikaset eivät ylipäänsä jää edes henkiin. Yleensä jos emot hylkäävät poikasen/poikueen ne tekevät sen jonkin syyn takia, tai poikaset eivät ole elinkelpoisia. Yksi on raha, jotkut ihmiset viis veisaavat lintujen hyvinvoinnista kunhan pankkitilin saldo vaan nuosee. Mielestäni ei ole mitään syytä ottaa poikasia pois emoilta, sillä kesyyntymiseen on turha vedota. Kuten jo monesti edellä perusteltu. tieteellisestikin on PALJON perusteltu, miksi käsinruokita pitäisi kieltää, ja miten se vaikuttaa erittäinkin negatiivisesti papukaijojen psyykeeseen.

Pakko vielä lisätä, kun koko ajan puhutaan lintujen hyvinvoinnista. Niin koko ajan melkein puhutaan vain poikasista, mutta moniko ottaa huomioon emot. Itselläni on hyvänä esimerkkinä kultaposkiamatsoni naaras Xena. Xena tuli vuoden ikäisenä pariksi kultaposkikoiraalle. linnut pariutuivat pian ja kun molemmat tulivat sukukypsiksi linnut koittivat kaikin keinoin pesiä. Alkoivat parittelemaan, mutta kun pari ei saanut pönttöä, eikä niille annattu mahdollisuutta pesiä naaraan ongelmat alkoivat. Pari teki kaikkensa pesiäkseen, mutta mahdollisuutta eivät silloin saaneet. Joten pesimisyrityksen jälkeen Xena alkoi pureskelemaan ja nyppimään rintaansa ja siipiään.

Tästä alkoi muutaman vuoden kierre. Xena kasvatti aina loppu kesästä täyden puvun, joka säilyi aina kevääseen pesimä aikaan, mutta kun ei saanut pesiä repi sulkansa aina hirveään kuntoon. Nyt tänä keväänä pari sai vihdoin pöntön, mutta Xena oli jo nyppinyt osan sulistaan, sillä koko ajan aloitti aina vain aiemmin ja viimeksi parturoi itsensä jo syksyllä (tosin vain vähän).

Linnut pesivät menestykseekkäästi ja saivat itse hoitaa poikasensa, ja Xenan nyppiminen on toistaiseksi (koputtaa puuta) loppunut ja ensimmäistä kertaa sukukypsyyden jälkeen Xenan rinta on melkeinpä kokonaan vihreä kun on antanut uusien sulkien tulla, eikä ole pesinnän ja poikasten jälkeen enään nyppinyt laisinkaan. Voin vain kuvitella, että lintu olisi taas kalju, jos olisin ottanut poikaset pois käsinruokintaan. Ja ylipäänsä, kun papukaijat virittyvät pesintä moodiin, niin minkälaista vahinkoa emoille tulee, kun poikaset viedään aina ihan pikkuisina pesästä pois, ja jos yrittävät uudelleen niin aina sama homma. Väkisinkin tuo aiheuttaa jotain linnuissa, kun yrittävät ja yrittävät saada jälkeläisiä ja aina epäonnistuvat (sillä niille poikasten pois otto tarkoittaa, että poikaset ovat joko menehtyneet tai pedot ovat vieneet ne, eivätkä ikinä saa viedä pesintää loppuun asti).

Kun puhutaan lintujen hyvinvoinnista tulisi myös ajatella emolintuja. kun käsinruokinnan takia niiltä evätään niiden ensi sijainen vietti (suvun jatkaminen onnistuneesti). Joten voidaanko puhua hyvinvoivista linnuista keväisin, kun niiltä viedään poikaset koko ajan pois. Itselläni on ollut erittäin tyydyttävää katsoa, kun emot kasvattavat poikasiaan ja touhuavat niiden kanssa, ja saavat toteuttaa sitä mitä niin kovasti aina ovat yrittäneet, ja nyt siihen saaneet tilaisuuden. Ja etenkin naaras Xena on ollut kuin aivan eri lintu, kun saa hoivata pikkuisiaan, ja poikaset erittäin pirteitä ja elinvoimaisia, kun opettelevat olemaan linnuiksi emojensa kanssa niiden opastuksella, kun koko perhe hääräilee pitkin poikin kämppää...

Pitkälti myös monet täällä forumilla kirjoittavista omistavat käsinruokittuja lintuja, miksi? emojen kasvatteja ei ole läheskään yhtä paljon ollut saatavilla, ja niistä ei ole ollut puhetta... Ja monet ovat varmasti tyytyväisiä ja rakastavat yhtenä perheenjäsenenä lintuuan kaikkine ongelmineen, mutta monella tyytyväisellä omistajallakin elämä käsinkasvatetun linnun kanssa on ajoittain todellakin vaikeaa ja hermoja raastavaa (itsekin en luopuisi jakostani mistään hinnasta, ja lintu on minulle todella tärkeä, mutta ajoittain erittäin vaativa ja haastava ja aiheuttaa läjän harmaita hiuksia), mutta millaista elämä olisi jos lintu olisi emojen ruokkima ja tietäisi olevansa lintu eikä ihminen....

Ja kysymykseen pitäisikö papukaijoja ylipäänsä pitää lemmikeinä, niin valitettava tosi asia on, että monien papukaija lajien selviytyminen tulevaisuuteen voidaan vain taata edes jokseenkin on pitää ja kasvattaa lintuja vankeudessa, sillä luonnossa ei pian enään ole tilaa villeille papukaijoille, ja joidenkin lajien sukupuutto on väistämätön. Ja iso osa papukaijoista lemmikeinä menestyvät, voivat hyvin ja lisääntyvät, vaikkei vankeudessa ikinä voida tarjota yhtä hyvää ympäristöä ja virikkeitä kuin luonnossa.

Papukaijat silti vain valitettavasti ovat oman älykkyytensä vankeja, josta monet psyykkiset ongelmat saavan juurensa....

Jonne

*edit: pari bugia*
« Viimeksi muokattu: 19.10.08 - klo:12:47:03 kirjoittanut Psittacus »
CAG Ukko, MA Rapa, YNA Nooa, SM:t Clara & Lawrence

Re: kasvatuksen etiikka...
« Vastaus #1 : 03.09.08 - klo:23:27:44 »
tähän kuulisi mielellään muiden mielipiteitä asiasta, sekä pohdintoja, että mikä on oikein ja mikä väärin (siis omia kantoja)...
CAG Ukko, MA Rapa, YNA Nooa, SM:t Clara & Lawrence

Re: kasvatuksen etiikka...
« Vastaus #2 : 22.09.08 - klo:21:39:22 »
Miksi vanhempiensa ruokkimasta linnusta on tullut kiertolintu?
Miksi linnun useat edelliset omistajat eivät ole kesyttäneet lintua?

Lintu pelkää ihmisiä, vaikka on monta vuotta vanha.

Miksi näin on linnulle käynyt?

Linnussa ei ole mitään vikaa, se on vain lintu joka ei ihmisen seurasta piittaa!

Re: kasvatuksen etiikka...
« Vastaus #3 : 19.10.08 - klo:12:46:29 »
tähän tarinaan tuli juuri se päätös, mitä pelättiin... liian varhain luovutettu käsinruokittu jako menehtyi nyt reilu vuoden ikäisenä, oltuaan koko lyhyen elämänsä välillä enemmän ja välillä vähemmän sairas... tältäkin olisi vältytty, jos maahantuoja olisi pitänyt poikasta vielä tarpeeksi kauan käsinruokinnassa (ehkä), jolloin olisi huomannut viat, tai huomasi muttei välittänyt, tai olisi lopettanut poikasen, joka oli äärimmäisen heikko ja huonokuntoinen... ja tehnyt kuin olisi piänyt ja hankkinut uuden. nyt on sitten omistajat surunmurtamia, ja reilun tuhat euroa köyhempiä >:(

ja cathrinen kommenttiin => ihmisten, jotka eivät ole perehtyneet papukaijoihin, eivätkä osaa niiden kanssa elää ja pitää, niin niiden ei papukaijaa tulsi edes hankkia lemmikiksi, vain kun haluavat puhuvan värikkään linnun itselleen, johon eivät ole perehtyneet. emojen ruokkimat kesyyntyvät kuin käsinruokitut, mutta se vaatii omistajalta työtä ja perehtymistä papukaijoihin...
Jonne
« Viimeksi muokattu: 19.10.08 - klo:12:51:00 kirjoittanut Psittacus »
CAG Ukko, MA Rapa, YNA Nooa, SM:t Clara & Lawrence

Re: kasvatuksen etiikka...
« Vastaus #4 : 19.10.08 - klo:14:31:09 »
Liian varhainen poikasen siirtäminen (eli juuri se, että otetaan kokonaan pois käsinruokintaan) emoilta.
Tai, että emot myydään alta ennen vierotusikää tai edes pesästälähtöikää.
Tai poikaset myydään ennen vierotusikää tai sosiaalisten tapojen oppimisikää. Karvattomia (höyhenettöminä) jopa myydään eteen päin seuraavalle. P. mitä hommaa. >:( Törkeää julmuutta ja välinpitämättömyyttä.
Papukaijoilla tai suoranokkaharrastuksella ei koskaan saa niihin sijoitettuja rahoja takaisin. Eikä se ole pelin (leikki = lemmikki) tarkoitus.

Miksei noi tollot katso mitä luonnossa tapahtuu, siis tutustu ao lajin käyttäytymiseen? Sitä tietoa on ollut aina saatavilla, vähintäänkin jokaisen forumilaisen eliniän ajan. Kieli on harvoin esteenä (edes tällä). Se on kaikki siinä rivissä, elinolosuhteet ja ruokia myöten. Luonnossa se menee ihan samassa marssijärjestyksessä.

Nämä pikkuruiset elää saman kierron kuin isommat serkkunsa ja koolla ei näytä olevan mitään merkitystä. Isompi on vain vaikeapi työntää muualle ja on siten näkyvämpi. Pikkuruiset kiertää ihan samalla tavalla. Käsikesyt kiertäjät tuppaa olemaan jo 1v (YKSI) osin kaljuja, väärää nokankasvua, jne, juuri väärän ruoan takia sekä ravinnon yksipuolisuuden yms muun takia (d-vit tms =/+ valo).
Oikea malli on oltava tirpalla, muuten ei selviä edes vankeudessa = lemmikkinä, jos ovat vielä silloin hengissä. Sitten on vielä ne muut jutskat.

Joo. Omalla kohdallani kasvattajalistalla luki: osittain käsinruokittuja. - Näyttää olevan yllyke väärään toimintaan, pitää poistaa.
- Onko sitä listaa enää missään?
Jos he (kreivitär mm) jotain tuollaista Jonnen tarkoittamaa taannoin tarkoittivat, että "käsinruokintaa". Niin ei ihme, että pinnat meni - menee multakin semmosesta p-meiningistä.
Käsinruokintaa en ole sittenkään harrastanut vaikka poikanen on ihmiseen tottunut. Taisi jossain olla maininta, että osittain tarkoittaa kolme tai viisi kertaa koko ruokintaiän aikana. Sitten tiedetään, että tuollaisen kanssa joutuu tekemisiin jatkossa. Eikä sormea tikattais heti verimöykyksi, kun muutenkin näyttävät kiertävän.
Parasta näissä mikrovihreissä on, etteivät suostu ottamaan mitään vieraantuntuiselta, joka ei ole oma emo. Sellaisia ovat.

Miksi ihmeessä ihmiset haluaa siistejä lemmikkejä ja sit ottaa hedelmiensyöjäpapukaijan, joka tahtoo elää täysinrinnoin?
(Jos taas ois pakkoneurootikkosiivooja niin sehän sopisi silti ja sais toteuttaa sieluntoiveitaan hän hminen. = Kevennys.)

Papukaija taas istuu päässä vaikka ei sais.  :D

Jokaisella on varmasti oma mielipide asiaan
« Vastaus #5 : 27.12.08 - klo:19:34:25 »
Mielestäni ei kannata yleistää, että kaikki emojen hylkäämät poikaset ovat jotenkin "viallisia" ja, että käsin ruokkiminen olisi aina pahasta. On lukemattomia syitä poikasten hylkäämiselle ja kädestä ruokinnan aloittamiselle.

Luonnossa ja vankeudessa emot voivat hylätä poikasensa esimerkiksi puhdasta osaamattomuuttaan (nuori ikä) tai olosuhteiden pakosta (huono ravitsemus, pesintärauhan häirintä, jne). Terve ja elinkykyinen linnun poikanen voi joutua noista syistä ihmisen hoiviin keinoruokintaan. Uskon, että terve poikanen voi selviytyä osaavan ihmisen hoivissa, olla onnellinen ja elää pitkään.

En usko, että emo tietää (tai osaisi ennustaa) poikasen selviytymismahdollisuuksia. Sen sijaan heikko poikanen (huono selviytymisennuste) ei esimerkiksi kykene/osaa pyytää ruokaa eli ei laukaise emon ruokkimisheijastetta. Esimerkiksi poikanen väsyy pyytämään ruokaa, minkä seurauksena kuolee nälkään (luonnonvalinta). Ihminen voi kuitenkin puuttua tähän ja "pitää hengissä" heikkoa poikasta. Heikon poikasen huono selviytymisennuste voi muuttua tai pysyä ennallaan. Lisäksi heikon poikasen suvunjatkamismahdollisuudet ovat pienemmät kuin elinvoimaisen (luonnonvalinta).

Kirjoituksessasi mainitsit linnun jalasta. Onko jalka ollut kampura syntymästä saakka vai tullut syntymän jälkeen? Pitäisi muistaa, että fyysisesti aiheutetut ominaisuudet eivät periydy, sillä geeneissä kulkevat ominaisuudet periytyvät vain sukulinjassa.

Itse suosin osittaista käsin ruokintaa. En vain siksi, että se vähentää emojen työtä vaan myös siksi, että linnut tottuvat käsittelyyn ja todennäköisemmin saavat paremman kodin kesyynnyttyä kuin emojen ruokkimat ei-kesyt linnut. Olen myös ruokkinut poikasia lisäravinnolla emojen riittämättömän ruokinnan vuoksi. Osittainen keinoruokinta on mielestäni parempi vaihtoehto kuin täysin käsin ruokinta, sillä vain antamalla poikasten olla muiden lintujen seurassa niiden kosketus kaltaisiinsa säilyy.

Johanna
Ubi tu caius ibi ego caia <3

Re: kasvatuksen etiikka...
« Vastaus #6 : 27.12.08 - klo:21:11:32 »
joo tiedän tuon koko litanian, minkä tuohon kirjoitit. Opiskelen biologiaa ja nuo perusteet on kyllä hallussa olleet jo vuosia. Kyseinen lintu oli synnynnäisesti vammainen, ja kyseisen linnun kohdalla asia on jo loppuun käsitelty, enkä jaksa alkaa enään uudelleen vääntämään asiasta. Tuossa edellä on mielipiteeni, ja uudelleen en aio jankata asiasta, mutta tuo, että heikkoja poikasia pitäisi alkaa käsinruokkia, niin miksi? kuten jo kirjoititkin, heikot yksilöt kuolevat pois (luonnonvalinta), joten miksi pitäisi pitää hengissä näitä heikkoja yksilöitä?

Todistettua on myös se, että käsinruokinta on todellakin aina pahasta, ja johtaa väärään leimaantumiseen, siitä ei pääse mihinkään, vaikka kuinka alkaisi vääntämään asiasta... ja sinullekin selväksi, että käsinruokinta ja tukiruokinta ovat aivan eri asiat.... Ja jos emojen ravitsemus on ollut pahasti retuperällä, niin se voi johtaa (ja usein johtaakin, sillä heikot harvoin onnistuvat pesimään) myös siihen, että kun rakenne-aineet alkioon ovat olleet vajavaiset, niin poikasella voi hyvinkin olla esim. erittäin heikot luut kalkin puutteen vuoksi.

Ja olet siis nyt ruokkinut lisäravinnolla vain pari päivää muutamaa neitsikan poikasta, ja et edes tiedä vielä jäävätkö ne henkiin, joten johtopäätöksiä on aika huono mennä vetämään. Emojen häirintä on myös aina niille stressaavaa, eli et todellakaan auta emoja tukiruokinnalla vaan ainoastaan poikasia, ehkä? Ja lue asioista ja katso esim. dokkari sarja, the life of birds, niin huomaat, että linnut todellakin huomaavat ihan vaistonvaraisesti, jos poikasessa on jotain vikaa, ja kannattaako sitä hoitaa vai aloittaa alusta koko pesintä...

Ja edelleen: emojen ruokkimat poikaset eivat ole sama, kuin villi ja kesyyntyvät ihan yhtälailla kesyiksi kuin käsinruokitut, ja kesyyteen vetoaminen, että ottaa poikaset pois emoiltaa n jo monta kertaa todistettu vääräksi sekä se että käsinruokintaa ei tarvita mitenkään terveiden poikasten kohdalla

Jonne

*edit: boldaus ja capsit*
« Viimeksi muokattu: 28.12.08 - klo:12:46:17 kirjoittanut tinttu »
CAG Ukko, MA Rapa, YNA Nooa, SM:t Clara & Lawrence

Re: kasvatuksen etiikka...
« Vastaus #7 : 27.12.08 - klo:22:55:15 »
Ja edelleen: emojen ruokkimat poikaset eivat ole sama, kuin villi ja kesyyntyvät ihan yhtälailla kesyiksi kuin käsinruokitut, ja kesyyteen vetoaminen, että ottaa poikaset pois emoiltaa n jo monta kertaa todistettu vääräksi sekä se että käsinruokintaa ei tarvita mitenkään terveiden poikasten kohdalla

Jonne
Niin totta. :) "Dracokin on aivan järjettömän villi, ja niin edespäin.." Pah. Johan se papereissakin lukee, että on emojen kasvattama, ja kas kummaa, täysin kesy! :o
« Viimeksi muokattu: 28.12.08 - klo:12:47:21 kirjoittanut tinttu »
Pirusti puluja ja kaksi tervua.

Re: Jokaisella on varmasti oma mielipide asiaan
« Vastaus #8 : 28.12.08 - klo:00:11:54 »
Itse suosin osittaista käsin ruokintaa. En vain siksi, että se vähentää emojen työtä vaan myös siksi, että linnut tottuvat käsittelyyn ja todennäköisemmin saavat paremman kodin
kesyynnyttyä kuin emojen ruokkimat ei-kesyt linnut. Olen myös ruokkinut poikasia lisäravinnolla emojen riittämättömän ruokinnan vuoksi. Osittainen keinoruokinta on mielestäni parempi vaihtoehto kuin täysin käsin ruokinta, sillä vain antamalla poikasten olla muiden lintujen seurassa niiden kosketus kaltaisiinsa säilyy.

Asiasta löytyy paljolti keskusteluja, perusteluja sekä ihan tieteellisiä tutkimuksia tästä ketjusta. Kannattaa lukea ihan ajan kanssa läpi ja myöskin ne tutkimukset :) Ja suosittelen tutustumaan näihin "ei-kesyihin" emojen ruokkimiin , ennen kuin luokittelee ne tiettyyn lokeroon(joka oli suhteellisen suppea käsitys ja aikamoinen yleistävä niputus kyseisestä ryhmästä).

sanne
höyhenmäistä elämää...

Re: kasvatuksen etiikka...
« Vastaus #9 : 28.12.08 - klo:00:42:10 »
linnut tottuvat käsittelyyn ja todennäköisemmin saavat paremman kodin kesyynnyttyä kuin emojen ruokkimat ei-kesyt linnut.
kuinka linnun kesyysominaisuudet voivat johtaa siihen minkälaisen kodin ne saavat, eikö valinnan tee kuitenkin kasvattaja? olen huomannut, että ne, jotka ovat ostaneet emojen ruokkiman poikasen, ovat huomattavasti taitavampia ja pitkäjänteisimpiä lintujen kanssa kuin käsinruokintaa vaatineet.
« Viimeksi muokattu: 28.12.08 - klo:13:06:19 kirjoittanut jm »
E Burke:"nobody made a greater mistake than he who did nothing because he could only do a little"

Re: kasvatuksen etiikka...
« Vastaus #10 : 28.12.08 - klo:11:54:31 »
linnut tottuvat käsittelyyn ja todennäköisemmin saavat paremman kodin kesyynnyttyä kuin emojen ruokkimat ei-kesyt linnut.
Kuka sanoo, että emojen ruokkimat olisivat ei-kesyjä? :o Draco & Delta olivat molemmat lähes kesyjä, tai kesyyntyminen lupaavalla alulla! Mikään linnuistamme ei ole käsinruokittu.
« Viimeksi muokattu: 31.07.09 - klo:19:30:21 kirjoittanut Netzku »
Pirusti puluja ja kaksi tervua.

Re: kasvatuksen etiikka...
« Vastaus #11 : 28.12.08 - klo:12:37:12 »
En tarkoittanut sitä, että emojen ruokkimat eivät ollenkaan kesyyntyisi. Varmasti kesyyntyvät yhtä hyvin kuin käsin ruokitutkin linnut, mutta tarvitsevat omistajalta enemmän aikaa ja vaivaa kesyyntyäkseen. Uskoakseni moni haluaakin kesyttää emojen ruokkiman lintunsa, mutta miksi? Miksi kesy lintu kiehtoo jollakin tavalla enemmän kuin ei-kesy? Mainitsitte, että aikuinenkin lintu kesyyntyy yhtä hyvin. Mutta miksi lintua edes täytyy kesyttää? Miksi ME haluamme kesyttää lintumme? Miksi lintumme eivät saa olla kuin lajitoverinsa luonnossa? Miksi linnun olisi tultava kädelle ja pidettävä rapsutuksista?

Miksi kesyt linnut ovat suositumpia ostajien parissa kuin ei-kesyt? Voisin lyödä nimittäin vetoa, että jos on kaksi tervettä ja samanlaista poikasta myynnissä- ei kesy ja kesy- niin kesy menee samalla hinnalla nopeammin kaupaksi. Mistä tämä johtuu? Mikäs sen selittää, että kasvattajilla käsin ruokitut ovat hinnaltaan kalliimpia kuin emojen ruokkimat linnut? Lintujenhan pitäisi olla samanarvoisia (molemmilla samat geenit, ulkonäkö, sukupuoli, luonne, yms.) mutta hinnan ratkaiseekin kysyntä. Hintaa voi toki määrittää myös kasvattajan käyttämä aika ja vaivannäkö poikasten hoitoon, en tiedä. Kun kysyntää on runsaasti, kasvattajalla on enemmän valinnanvaraa valita linnulle uusi koti.

Voisin veikata käsin ruokittujen poikasten kysynnän syyksi sitä, että linnun kesyyntymistä pidetään jonkinlaisena tavoitteena, johon tulisi pyrkiä. Kuvainnollisesti voisi sanoa, että on mukava oikaista kun matka on pitkä. Kun pääsee vähemmällä vaivalla maaliin, moni ryhtyy leikkiin. Asennemuutos olisi siis paikallaan. Mutta asennemuutos olisi tapahduttava siinä, että kesyyntymistä ei pitäisi pitää itseisarvona määrittämään linnun arvoa. Kesyyntymiseen ei tulisi tietoisesti pyrkiä niin käsin ruokkiminenkin kaikissa muodoissaan loppuisi. Mutta onko sekään hyvä ratkaisu, että kesyyntymiseen ei pyrittäisi? Jos kesyyntymiseen ei pyritä: emojen ruokkimat, ei-kesyt linnut jätetään helposti häkkiin oleilemaan ja omiin oloihinsa, koska niitä ei koeta erityisen "palkitsevina"(behavioristinen teoria). Mutta toisaalta myös linnun kannalta: miltä linnusta tuntuu ainainen pyydystäminen häkkiin?

Niin kauan kuin kesyyntymistä arvostetaan, on käsin ruokkijoitakin. AINA on ihmisiä, jotka haluavat päästä helpolla ja on niitä, jotka tekevät sen toisen puolesta (käsin ruokkijat). Toisaalta, miksi käsin ruokintaa ei korvattaisi perinteisellä kesyttämisellä? Riittääkö kasvattajilta tahtoa, AIKAA ja motivaatiota jokaisen poikasen kesyttämiseen muilla menetelmillä kuin käsin tai tukiruokinnalla? En tiedä, kai joku kasvattaja osaa ottaa tähän kantaa.

Heikon, sairaan poikasen "hengissä pitämiseen" en osaa ottaa kantaa. Minulla ei ole kokemusta asiasta. Mutta, jos vertaa ihmisen elämään (periaatteessa ihmislaji on eläinlaji siinä missä muutkin) niin eutanasia on Suomessa kielletty ja heikoistakin (keskoset, kehitysvammaiset, sairaat) pidetään huolta nimenomaan eettisistä syistä. Soveltaisin tätä lintujenkin ja muiden eläinten kohdalle. Tosin sillä erotuksella, että eutanasia eläinten kohdalla ei ole kielletty ja se on tarvittaessa omistajan velvollisuus. Mutta usein kuolo korjaa itsestään selkeästi elinkyvyttömät niin ihmisten kuin eläintenkin parista ihmisen (joskus sitkeästäkin) huolenpidosta huolimatta. Jokainen kasvattaja varmaankin pitkälle oman arvomaailmansa mukaan kasvattaa lintujaan. Uskon myös, että kulloisenkin kasvatusmenetelmän valintaan vaikuttaa sen hetkinen tilanne. Kukaan ei varmaan rupea pitämään hengissä silmin nähden elinkyvytöntä linnun poikasta, koska a) ensinnäkin poikanen kituu, b) toiseksi voi kantaa virheellistä geeniperintää c) ja kolmanneksi ei mene kaupaksi.

Voi olla, ettette ole kaikista asioista samaa mieltä ja näätte punaista kirjoitustani lukiessa. En tahdo kuitenkaan ketään raivostuttaa tai kenellekään nostattaa karvoja pystyyn. Esitän vain oman näkemykseni asiasta. En täysin hyväksy käsin ruokintaa, mutta en ole täysin sitä vastaankaan. Se on totta, että tukiruokinta/osittainen käsin ruokinta voi stressata emolintuja. Stressiä kuitenkin terveet aikuiset linnut kuitenkin sietävät, kunhan se ei ole jatkuvaa ilman lepoa. HUOM! Linnuille stressiä voi aiheuttaa suuri poikasmääräkin, jota emojen täytyy ruokkia.







Edit. Minulla on kokemusta vain undulaateista & neitokakaduista. Mielipiteeni koskee lähinnä näiden lintulajien kasvatusta.
« Viimeksi muokattu: 28.12.08 - klo:13:22:29 kirjoittanut Jonskuliini »
Ubi tu caius ibi ego caia <3

Re: kasvatuksen etiikka...
« Vastaus #12 : 28.12.08 - klo:13:33:31 »
Miksi joku haluisi nimenomaan villin papukaijan lemmikiksi, jos etsii seuraeläintä itselleen kaveriksi? Edelleen villi ei todellakaan ole yhtä kuin emojen ruokkima. Villi papukaija lemmikkinä on vähän kuin akvaarion pito, sillä ei niistä villeistä pahemmin miksikään seuraeläimiksi ole, ja seuralaisenhan moni papukaijaa harkitseva juuri haluaa, eli eläimen, jonka kanssa puuhata ja seurustella... Villi lintu on erittäin mukava seurata, ja sopii hyvin esim. kasvatukseen tai aviaarioon, jossa sitä voi sitten seurailla, mutta ei villin linnun kanssa pahemmin mitään voi seurustella tai touhuta... Kyse ei myöskään ole mistään kesyttämisestä, vaan siitä, että lintu leimaatuu oikein ja tietää olevansa lintu, eikä jotain ihmisen ja linnun väliltä. käsinruokittu vs. emojen kasvatti <= tässä ei ole kyse kesyyntymisestä, vaan käsinruokinnan haitoista, sekä siitä, että mihin sitä mukamas oikein tarvitaan... Kirjoitit myös, että käsinruokittu ja emojen kasvatti ovat samanlaiset, niin se ei pidä paikkaansa, ja juuri tuo luonne on ihan eri, siinä mielessä, että toinen tietää olevansa lintu ja toinen luulee olevansa ihminen.

Pointti ei ollenkaan ole siinä, että ottaako villin vai kesyn, vaan täysin siinä, että kesyn linnun saa lemmikiksi ihan emojen ruokkiman poikasenkin kanssa. Eikä se kesyttäminen edes ole kovinkaan pitkä, tai edes niin vaativa prosessi kuin, miltä se kuulostaa. Jos poikasella ei ole huonoja kokemuksia ihmisestä, ja se menee talouteen ainoaksi linnuksi, niin pikemminkin kesyyntymiseltä ei voi välttyä, vaan lintu kesyyntyy ilman mitään ihme kikkoja.

Jos haluaa oikaista, eikä viitsi panostaa linnun poikasaikaan, niin silloin ei kannata edes harkita linnun ottamista, jos pää tavoitteena on vain saada äkkiä kesy lintu, jota paapoa. Ja toiseksi monissa maissa juuri ne emojen kasvatit ovat kalliimpia kuin käsinruokitut. Nykyään onneksi myös monet ovat tajunneet haitat, jota käsinruokinta aiheuttaa, ja haluaa nimenomaan emojen kasvatin, eikä edes harkitse käsinruokittua lintua. Ja kannattaa myös kysyä itseltään, kun etsii lemmikkiä, että haluaako esim. käsinruokitun koiranpennun tai kissan pennun, tai jos etsii vaikka hevosta, niin haluaako sen käsinruokittuna, vastaus tähän on suurimmaksi osin EI. Ja miksi? koska noiden kyseisten eläinten kohdalla tiedostetaan paljon paremmin, että käsinruokinnasta on niille paljon haittaa, sillä se tekee kyseiset eläimet jopa vaarallisiksi, ja monen pullolla ruokitun hevosen kohtalo on usein teurastamo...
Joten miksi tätä ei ymmärretä lintujen kohdalla...

Jonne
« Viimeksi muokattu: 28.12.08 - klo:13:36:52 kirjoittanut Psittacus »
CAG Ukko, MA Rapa, YNA Nooa, SM:t Clara & Lawrence

Re: kasvatuksen etiikka...
« Vastaus #13 : 28.12.08 - klo:15:01:10 »
Itse määrittelisin "villin linnun" emojen ruokkimaksi EI-KESYKSI linnuksi. Kirjaimellisesti villi lintu on se, mikä on elänyt elämänsä vapaudessa ja tuolla Australiassa puun latvuksissa nököttää. Luonteella tarkoitin lajille luonteenomaisia viettejä, varoitus-signaaleja, käyttäytymistapoja, en linnun leimautumiskohdetta. Mielipiteeni on se, että vaikka poikanen leimautuu ihmiseen niin lintu voi silti myöhemmin samaistua lajitovereihinsa.

Miksi talouteen linnun pitäisi mennä ainoaksi linnuksi kesyyntymistä varten? Eikö se ole linnun sosiaalisten suhteiden riistoa toisiin lintuihin?  Luonnossa linnut elävät parvissa enkä esimerkiksi minä luovuta linnun poikasta uuteen kotiin, ellei sille ole tiedossa lajikumppania. Lintuja ei tarvitse eristää missään vaiheessa kesyyntyäkseen. Minulla on isossa häkissä 2 paria neitokakaduja ja 2 paria undulaatteja, joista yksikään ei ollut tullessaan kesy (tulivat aikuisina)- nyt tulevat kyllä herkun perässä kädelle.

Olen kuullut ihmisen hoitamista koiran- ja kissanpennuista sekä karitsoista, joilla on ollut onnellisia ja vähemmän onnellisia loppuja. Kasvattajan tulee tiedostaa, että käsin ruokkimiseen/ keinoemona toimimiseen aina liittyy riskejä. Tukiruokinta/ lisäravinnon antaminen (yhteishuoltajuus) on mielestäni suotavampi vaihtoehto kuin poikasten ottaminen kokonaan pois emoiltaan.

Sanoit, että "Nykyään onneksi myös monet ovat tajunneet haitat, jota käsinruokinta aiheuttaa, ja haluaa nimenomaan emojen kasvatin, eikä edes harkitse käsinruokittua lintua. " Toivottavasti suunta on tämä, ainakin toivon sitä hartaasti. :)
« Viimeksi muokattu: 28.12.08 - klo:15:17:17 kirjoittanut Jonskuliini »
Ubi tu caius ibi ego caia <3

Re: kasvatuksen etiikka...
« Vastaus #14 : 28.12.08 - klo:17:58:21 »
pari korjausta... nuo käsinruokitut eivät välttämättä ikinä samaistu lajitoveriin, kun eivät itse edes tiedä olevansa samaa lajia. Käsinruokittu aikuinen (tai poikanenkin, mutta vielä vaikeampaa aikuisen kanssa) lintu voi olla lähes mahdoton tapaus parittaa samanlajiselle linnulle pariksi, tai edes saada niitä jakamaan sama häkki, tai edes olemaan samaan aikaan vapaana. Tästä esimerkkinä se, että käsinruokitut cacatua-suvun linnut eivät oikeastaan pesi (vai onko jopa niin, että eivät pesi ollenkaan) ollenkaan, vaan ainoastaan emojen kasvatit. Monet isommat tirpat, kuten jakot, amatsonit, kakadut ja arat usein menevät lemmikiksi talouteen, siksi ainoaksi lemmikkipapukaijaksi, seuraeläimeksi. Kesyyntyminen ei edellytä, että lintu on yksin vaan se kesyyntyy myös taloudessa jossa on muitakin lintuja. Iso ero emojen kasvatin kanssa on myös se, että poikasten kanssa on helppo päättää, tuleeko siitä lemmikki, joka elää ihmisten kanssa umpikesynä vai parittaako poikasen samanlajin edustajan kanssa, jonka kanssa se sitten elelee onnellsina, sillä emojen kasvatit osaavat olla linnuiksi ja tietävät miten olla papukaijoiksi <= tätä se käsinruokittu ei osaa, kun sitä ei sille ole emot opettaneet, eikä se sitä enään ikinä opi täydellisesti (jos ollenkaan), vaikka eläisi parvessa papukaijoja....

Jonne
« Viimeksi muokattu: 29.12.08 - klo:16:22:22 kirjoittanut Psittacus »
CAG Ukko, MA Rapa, YNA Nooa, SM:t Clara & Lawrence