Täälläkin forumilla monet perustelevat käsinruokintaa, sillä että jostain syystä poikanen/poikaset muutoin kuolisivat ja ne "pelastetaan" ottamalla ne käsinruokintaan. Mutta pitäisikö poikaset ottaa pois vai antaa luonnon hoitaa hommansa. Jos emot hylkäävät poikasensa on niissä usein jotain vikaa (kehitysvamma, paha raajarikko etc.), jonka emot huomaavat paremmin kuin me, joten miksi näitä "viallisia" poikasia tulisi koittaa kaikin keinoin pitää hengissä, kun lähtökohdat siihen ovat huonot ja tulevaisuudesta ei ole takuita. Ja pesittämällä näitä kakkosluokan kansalaisia viat vain lisääntyvät, ja lisää sairaita poikasia syntyy (geneettiset sairaudet yleistyvät). <= tämä huonojen ja viallisten emojen lisäännyttäminen (sekä tietenkin sukusiitos) on jo osaltaan pilannut koirat, jotka kärsivät monista rotukohtaisista vioista ja sairauksista, joista osa on tappavia, ja toiset elämänlaatua radikaalisti heikentäviä, ja pahojakin kipuja aiheuttavia...
Toinen asia mielestäni, johon tulisi puuttua on emot. Tulisiko emoja, jotka eivät hoida poikasiaan, pesittää ollenkaan? Voi olla, että emoilla on jotain pahastikin pielessä, jos eivät osaa edes hoitaa poikasiaan tai jopa tappavat ne niiden kuoriuduttua (poikasten tappaminen kun ei ole normaalia käyttäytymistä), niin ovatko nämä linnut jotenkin mielenvikaisia, ja periytyykö se? Joten, miksi pesittää väkisin lintuja, joilla ei ole siihen valmiuksia...
tähän väliin tapaus, joka ainakin itselleni kertoo taas yhden syyn, miksi emojen tulisi antaa itse hoitaa poikasensa ilman ihmisen väkinäistä väliin tuloa (oma kanta)... jokainen voi kirjoitukseni perusteella miettiä ihan omassa päässä, mitä mieltä asiasta on...
Kaverini otti samoihin aikoihin itselleen jakon, joka on puolisen vuotta omaa jakoani nuorempi. Kyseinen jako on tällä hetkellänoin puolitoistavuotias. Lintu tuli maahan aivan liian aikaisessa vaiheessa, ja käsinruokinta oli pahasti vielä kesken, sillä poikanen oli vasta noin 60 päivää vanha. Poikanen on lähinnä vain varjo aktiivisesta poikasesta ja vain makasi paikallaan, eikä käyttänyt ollenkaan jalkojaan ja oli erittäin apaattinen, mutta suostui kuitenkin syömään, joten jäi henkiin ja tuli kuukautta myöhemmin tuttava perheelleni, joilla on vuosien kokemus jakoista, ja muutenkin papukaijoista. Jo alusta asti lintu oli erittäin epävarma jalkojensa kanssa, eikä istunut orella normaalisti ja liikkuminen oli hankalahkoa. Nyt viimeisen vuoden aikana kehitystä ei juurikaan ole tapahtunut, ja edelleen lintu on hiljainen, ja hieman apaattinen.
Muutama päivä sitten kävin taas katsomassa nyt 1,5-vuotiasta jakoa, ja kävimme pitkät keskustelut omistajan (kaverini kanssa), Lintu ei edelleenkään pysty kiipeämään häkissä muuta kuin siipiään apuna hakaten, orrella lintu istuu syvällä ja nojaa kyynerpäihinsä. Kävely on pikkuista sipsutusta eteen päin, eikä lintu pysty kunnolla kohottautumaan jalkojensa varaan. Lentäminen on aika hiljaista ja laskeutuminen onnistuu silloin tällöin esim. kädelle, mutta nytkin kun lensi, niin läjähti päin seinää pariin otteeseen, ja lintu piti hakea käsin pois. Eläinlääkäriltä kun asiaa tiedusteltiin, niin mitä luultavammin kyseessä on hermostoperäinen vika, jota ei voi korjata, ja linnun kunnon paranemisesta tai huononemisesta ei ole mitään takuita, mutta varmaa on, että normaalia jakosta ei tule. Mitä tässäkin tilanteessa sitten pitäisi tehdä?
Mitä, jos poikasen olisi jättänyt emoille => mitä luultavammin emot olisivat hylänneet poikasen ja lintu olisi siirtynyt autuimmille maille, sillä emot harvoin hoitavat poikasta/poikasia, jos huomaavat niissä jotain vikoja, sillä sellaiset eivät tule selviytymään, joten emot eivät hukkaa kalliita voimavaroja. No ihminen tunki itsensä väliin ja käsinruokki poikasen, jonka elämän lähtökohdat eivät olleet mitenkään erinomaiset. No olisiko väliin pitänyt tunkea? Mielestäni ei. Miksi? omistajat tietty kiintyvät suuresti perheenjäseneensä, jonka selviämisestä ei ole takuita, ja millaista linnun elämä. Saati jos joku päättää ja onnistuuu pesittämään tällaisen linnun, huonot geenit ja viat vain sen kuin siirtyvät eteenpäin, ja kun ihminen tunkee väliin ja käsinruokkii, tällaiset vialliset poikaset jäävät henkiin, ja lemmikkinä oleva kanta vain sairastuu ja sairastuu ja geneettiset viat ja taudit nousevat esiin, ja perimä menee erittäin huonoksi. ja kohta taistellaan lintujen sairauksilla, jotka vastaavat rotukoirille ominaisia vikoja (lonkkaviat ja tappavat perinnölliset sairaudet)...
Joten, miksi ottaa viallisia poikasia pois emoilta, vain jotta ne jäävät henkiin, vaikka parempi on että tällaiset poikaset eivät ylipäänsä jää edes henkiin. Yleensä jos emot hylkäävät poikasen/poikueen ne tekevät sen jonkin syyn takia, tai poikaset eivät ole elinkelpoisia. Yksi on raha, jotkut ihmiset viis veisaavat lintujen hyvinvoinnista kunhan pankkitilin saldo vaan nuosee. Mielestäni ei ole mitään syytä ottaa poikasia pois emoilta, sillä kesyyntymiseen on turha vedota. Kuten jo monesti edellä perusteltu. tieteellisestikin on PALJON perusteltu, miksi käsinruokita pitäisi kieltää, ja miten se vaikuttaa erittäinkin negatiivisesti papukaijojen psyykeeseen.
Pakko vielä lisätä, kun koko ajan puhutaan lintujen hyvinvoinnista. Niin koko ajan melkein puhutaan vain poikasista, mutta moniko ottaa huomioon emot. Itselläni on hyvänä esimerkkinä kultaposkiamatsoni naaras Xena. Xena tuli vuoden ikäisenä pariksi kultaposkikoiraalle. linnut pariutuivat pian ja kun molemmat tulivat sukukypsiksi linnut koittivat kaikin keinoin pesiä. Alkoivat parittelemaan, mutta kun pari ei saanut pönttöä, eikä niille annattu mahdollisuutta pesiä naaraan ongelmat alkoivat. Pari teki kaikkensa pesiäkseen, mutta mahdollisuutta eivät silloin saaneet. Joten pesimisyrityksen jälkeen Xena alkoi pureskelemaan ja nyppimään rintaansa ja siipiään.
Tästä alkoi muutaman vuoden kierre. Xena kasvatti aina loppu kesästä täyden puvun, joka säilyi aina kevääseen pesimä aikaan, mutta kun ei saanut pesiä repi sulkansa aina hirveään kuntoon. Nyt tänä keväänä pari sai vihdoin pöntön, mutta Xena oli jo nyppinyt osan sulistaan, sillä koko ajan aloitti aina vain aiemmin ja viimeksi parturoi itsensä jo syksyllä (tosin vain vähän).
Linnut pesivät menestykseekkäästi ja saivat itse hoitaa poikasensa, ja Xenan nyppiminen on toistaiseksi (koputtaa puuta) loppunut ja ensimmäistä kertaa sukukypsyyden jälkeen Xenan rinta on melkeinpä kokonaan vihreä kun on antanut uusien sulkien tulla, eikä ole pesinnän ja poikasten jälkeen enään nyppinyt laisinkaan. Voin vain kuvitella, että lintu olisi taas kalju, jos olisin ottanut poikaset pois käsinruokintaan. Ja ylipäänsä, kun papukaijat virittyvät pesintä moodiin, niin minkälaista vahinkoa emoille tulee, kun poikaset viedään aina ihan pikkuisina pesästä pois, ja jos yrittävät uudelleen niin aina sama homma. Väkisinkin tuo aiheuttaa jotain linnuissa, kun yrittävät ja yrittävät saada jälkeläisiä ja aina epäonnistuvat (sillä niille poikasten pois otto tarkoittaa, että poikaset ovat joko menehtyneet tai pedot ovat vieneet ne, eivätkä ikinä saa viedä pesintää loppuun asti).
Kun puhutaan lintujen hyvinvoinnista tulisi myös ajatella emolintuja. kun käsinruokinnan takia niiltä evätään niiden ensi sijainen vietti (suvun jatkaminen onnistuneesti). Joten voidaanko puhua hyvinvoivista linnuista keväisin, kun niiltä viedään poikaset koko ajan pois. Itselläni on ollut erittäin tyydyttävää katsoa, kun emot kasvattavat poikasiaan ja touhuavat niiden kanssa, ja saavat toteuttaa sitä mitä niin kovasti aina ovat yrittäneet, ja nyt siihen saaneet tilaisuuden. Ja etenkin naaras Xena on ollut kuin aivan eri lintu, kun saa hoivata pikkuisiaan, ja poikaset erittäin pirteitä ja elinvoimaisia, kun opettelevat olemaan linnuiksi emojensa kanssa niiden opastuksella, kun koko perhe hääräilee pitkin poikin kämppää...
Pitkälti myös monet täällä forumilla kirjoittavista omistavat käsinruokittuja lintuja, miksi? emojen kasvatteja ei ole läheskään yhtä paljon ollut saatavilla, ja niistä ei ole ollut puhetta... Ja monet ovat varmasti tyytyväisiä ja rakastavat yhtenä perheenjäsenenä lintuuan kaikkine ongelmineen, mutta monella tyytyväisellä omistajallakin elämä käsinkasvatetun linnun kanssa on ajoittain todellakin vaikeaa ja hermoja raastavaa (itsekin en luopuisi jakostani mistään hinnasta, ja lintu on minulle todella tärkeä, mutta ajoittain erittäin vaativa ja haastava ja aiheuttaa läjän harmaita hiuksia), mutta millaista elämä olisi jos lintu olisi emojen ruokkima ja tietäisi olevansa lintu eikä ihminen....
Ja kysymykseen pitäisikö papukaijoja ylipäänsä pitää lemmikeinä, niin valitettava tosi asia on, että monien papukaija lajien selviytyminen tulevaisuuteen voidaan vain taata edes jokseenkin on pitää ja kasvattaa lintuja vankeudessa, sillä luonnossa ei pian enään ole tilaa villeille papukaijoille, ja joidenkin lajien sukupuutto on väistämätön. Ja iso osa papukaijoista lemmikeinä menestyvät, voivat hyvin ja lisääntyvät, vaikkei vankeudessa ikinä voida tarjota yhtä hyvää ympäristöä ja virikkeitä kuin luonnossa.
Papukaijat silti vain valitettavasti ovat oman älykkyytensä vankeja, josta monet psyykkiset ongelmat saavan juurensa....
Jonne
*edit: pari bugia*
