Itse määrittelisin "villin linnun" emojen ruokkimaksi EI-KESYKSI linnuksi. Kirjaimellisesti villi lintu on se, mikä on elänyt elämänsä vapaudessa ja tuolla Australiassa puun latvuksissa nököttää. Luonteella tarkoitin lajille luonteenomaisia viettejä, varoitus-signaaleja, käyttäytymistapoja, en linnun leimautumiskohdetta. Mielipiteeni on se, että vaikka poikanen leimautuu ihmiseen niin lintu voi silti myöhemmin samaistua lajitovereihinsa.
Miksi talouteen linnun pitäisi mennä ainoaksi linnuksi kesyyntymistä varten? Eikö se ole linnun sosiaalisten suhteiden riistoa toisiin lintuihin? Luonnossa linnut elävät parvissa enkä esimerkiksi minä luovuta linnun poikasta uuteen kotiin, ellei sille ole tiedossa lajikumppania. Lintuja ei tarvitse eristää missään vaiheessa kesyyntyäkseen. Minulla on isossa häkissä 2 paria neitokakaduja ja 2 paria undulaatteja, joista yksikään ei ollut tullessaan kesy (tulivat aikuisina)- nyt tulevat kyllä herkun perässä kädelle.
***
Sanoit, että "Nykyään onneksi myös monet ovat tajunneet haitat, jota käsinruokinta aiheuttaa, ja haluaa nimenomaan emojen kasvatin, eikä edes harkitse käsinruokittua lintua. " Toivottavasti suunta on tämä, ainakin toivon sitä hartaasti. 
Minulla on ollut ilo seurata sekä aviaariossa elämänsä aloittaneen että emojen kasvattaman mutta 2 ensimmäistä elinvuottaan ainoana lintuna eläneen pionuksen touhuja. Viivi, aviaariossa kasvanut, on selkeästi ollut pidättyväisempi alkuun. Meni 2 kk, ennen kuin se tuli superherkun perässä kädelle. Eilen Viivi lensi ensimmäistä kertaa pyynnöstä olalle kököttämään (siis 9 kk meille muuttamisen jälkeen).

Näitä "temppuja" meillä opetellaan lähinnä siksi, että lintu saa vähän aivojumppaa ja toisaalta luottamuksen kasvattamiseksi, jotta hätätilanteessa saan linnun kutsuttua pois vaarallisesta paikasta tai helposti ja nopeasti siirrettyä esim. matkahäkkiin (tämä tuli tarpeen, kun jokin aika sitten talossa epäiltiin olevan tulipalo). Ylikesyä en Viivistä halua.
Samba, Viivin poikanen, on taas ollut perheen ainoa linnu ja se on alkanut ilmeisesti kuvittelemaan että on ihminen. Lintu on mustasukkaisen suojeleva, huutaa perään ja takertuu ihmisiin. Toiselle linnulle annetaan turpaan heti kun tilaisuus tulee, joten yhdessä ulkoilu ei onnistu millään. On mahdoton ajatus, että noita kahta voisi pitää samassa häkissä. Ehkä isomman, voimakkaamman linnun kanssa asia voisi tulla kysymykseen, mutta Samba on sen verran Viiviä vahvempi että sen tietää miten siinä käy jos nuo kaksi samaan suljettuun tilaan lykkää...

En usko, että Sambaa voi ainakaan ilman monen, MONEN vuoden työtä edes yrittää saada pariutumaan, koska nyt se on lintu jolla on käsinruokitun tapa takertua ja roikkua ihmisessä kiinni, ja käsiteltävyys kuitenkin nk. normilinnun luokkaa. Viivin turvallisuuden takia minun on siis luovuttava Sambasta, vaikka se tiukkaa tekeekin. Linnun psyyke ei varmasti tykkää, jos lintu jatkuvasti näkee "puolisonsa" (eli minut) Viivin seurassa. Viivi taas kaipaa jonkinlaista kontaktia ihmiseen, rapsutuksia, olkapäällä keikkumista ja puuhailua, mutta viettää suuren osan ajasta omiaan touhuten eli se osaa olla lintu. Puuhaa minusta piittaamatta suuren osan päivää, hengaa keittiössä kaapinovien päällä ja killuu puussaan miten päin milloinkin. Samba taas istuu joko olallani, päässäni tai hengaa korkeintaan metrin päässä vapaana ollessaan. Mietin, miten paljon onnellisempi Samba olisi, jos sen elämässä olisi ollut vähemmän ihmisiä ja enemmän lintuja. Samalla näen painajaisia siitä, miten ihmiset tarkoituksellisesti puuttuvat luonnon järjestykseen ja tuottavat maailmaan lisää eläimiä joilla ei ole mitään käsitystä omasta lajistaan, ja voivat koko elämänsä huonosti koska eivät ymmärrä miksi eivät saa kaipaamaansa vastakaikua ihmisiltä...
Kysynkin, että jos emojen kasvattaman linnun psyyke järkkyy näinkin rajusti jo vajaasta parista yksin vietetystä vuodesta, miten luulet sen järkkyvän käsinruokinnasta? Luonnon järjestys on luotu siksi, että lajit pysyvät elinvoimaisina, ja emoilla on vaistot ja kyky erottaa poikaset joilla ei ole täysiä edellytyksiä kasvaa terveiksi, elinkelpoisiksi yksilöiksi. Kyse ei siis ole ihmisistä, vaan eläimistä ja jokaisella sadulla ei vain ole onnellista loppua.
Jos lintusi eivät jaksa ruokkia poikasiaan täysillä loppuun asti, mikset vähennä munien määrää pesässä? Se on ehkä ainoa mieleen nouseva keino vähentää emojen taakkaa, jotta ne jaksavat hoitaa jälkikasvunsa kunnolla eikä ihmisen tarvitse sekaantua asioihin. Jonnen kultaposket ovat malliesimerkki siitä, miten linnut tietävät satavarmasti olevansa lintuja, mutta luottavat kuitenkin ihmiseen. Ne lähtevät poikaskodistaan parvivalmiina, tervepäisinä ja ainoa käsinruokinta mitä niille on annettu, on pähkinät ihmisen kädestä.
Toisaalta, tämä oli vain maalaislogiikkaa, mitäpä minä linnuista tiiän...
