papukaijat • suoranokat • kaijuli.fi

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.


Industry

Re: Jatkuva kirkuminen (Yhdisteltyjä viestejä)
« Vastaus #45 : 18.06.04 - klo:21:10:21 »
Neitsikkani Koko (poika, 13kk) on tullut entistä seurankipeämmäksi.  Se on aina ollut seurallinen(ollut minulla 5kk), ja minun seurani on tuntunut riittävän. Päätin kuitenkin hankkia Kokolle tyttökaverin, lajitoverin. Toinen lintu olisi tulossa kolmen viikon päästä. Koko on päivisin yksin(oli talvellakin) ja iltaisin olen ja leikin linnun kanssa useampia tunteja. Silti iltaisin kun poistun huoneesta alkaa huuto ja ihan selvä itku. Koko on selvästi surullinen kun poistun huoneesta(en ota lintua mukaan epäturvallisiin paikkoihin) ja se jää yksin. Talvella lintuni ei ollut näin seurankipeä. Toinen lintuhan on tulossa, joten ongelma on periaatteessa ratkennut, mutta mikä neuvoksi surun poistamiseen näiksi odotuspäiviksi?

Re: Jatkuva kirkuminen (Yhdisteltyjä viestejä)
« Vastaus #46 : 19.06.04 - klo:01:11:49 »
Onko tietokone linnun lähettyvillä? Laita kuuntelemaan linnun lauluja, kuitenkin sen verran hiljaiselle että saa välillä torkuttua ja joutuu myös heristämään korviaan kuunnellakseen eikä ala huutamaan kilpaa sulosointujen kanssa  ;D

Tässä yksi hauska linkki:

http://www.virtual-bird.com/birdsounds.htm

Ps. Kirjastosta saa myös lintujen äänikasetteja.

Industry

Re: Jatkuva kirkuminen (Yhdisteltyjä viestejä)
« Vastaus #47 : 20.06.04 - klo:22:30:49 »
Kiitoksia paljon neuvosta!

Laitoin tänään linnunääniä soimaan kun lähdin kotoa, ja kämpääkaverini kertoi että Koko oli ollut tosi rauhallisesti, ei ollut huudellut tai muuta. Hyvin näyttää toimivan  :)

Re: Jatkuva kirkuminen (Yhdisteltyjä viestejä)
« Vastaus #48 : 30.06.04 - klo:12:11:58 »
Valitettavasti on todettava, että meillä on alkuviikkojen leppoisa kausi auttamattomasti ohi... :-[

Viime päivinä on ollut kieltämättä hermojaraastavaa kuunnella neitosemme huutamista, tai se ei niinkään ole rääkymistä, vain erittäin kovaäänista laulua tai huutoa.

Mikään linnun olosuhteissa ei ole muuttunut. Huutaminen ei myöskään tapahdu vain häkissä vaan saattaa alkaa yht´äkkiä vapaanakin ollessa.

En voi käsittää mikä Mankkua vaivaa. Ainahan se on ollut vilkas ja touhukas pieni sisupussi mutta ääntään käyttänyt aiemmin hieman pienemmällä voluumilla, vaikka sitä toisinaan paljon on käyttänytkin.

Lintu on vapaana useita tunteja päivässä, sillä on leluja joilla se leikkii ja yhtä rökittää, sillä on oksia silputtavana, ruokaa ja vettä ja seuraakin aika paljon.

Ehkä tämä murrosikä alkaa sitten olla jo käsillä. En minä olettanutkaan että lintu on hiljainen aina, mutta moinen huutaminen on kieltämättä todella ikävää. Naapureidenkin kannalta.
~ Pets are not our whole life but they make our life whole. ~

Re: Jatkuva kirkuminen (Yhdisteltyjä viestejä)
« Vastaus #49 : 01.07.04 - klo:20:07:35 »
Luultavastikkin lintu huutaa perääsi jos et ole sen kanssa. Meillä ei huudeta jos pidetään seuraa mutta anna olla jos kadotaan näkyvistä.

Eli uskoisin että huutavat ikäväänsä.

Tommi

Re: Jatkuva kirkuminen (Yhdisteltyjä viestejä)
« Vastaus #50 : 01.07.04 - klo:20:22:05 »
no minulla auttoi se että antaa vaan huutaa..  jos se huutaa älä mene heti juttelemaan sille(ikään kuin palkinto) vaan mene vasta kun se on lopettanut.

Re: Jatkuva kirkuminen (Yhdisteltyjä viestejä)
« Vastaus #51 : 01.07.04 - klo:20:55:21 »
Meillä ei tarvitse kuin sanoa "vaihdetaan paperi" tai "vaihdetaan ruoka", mikä huuto.

Re: Jatkuva kirkuminen (Yhdisteltyjä viestejä)
« Vastaus #52 : 01.07.04 - klo:22:49:13 »
Täällä on alettu koetella äänijänteiden kestävyyttä (ja isäntäväen hermoja  ::) ) juu. Meidän nuorukainen on tosiaankin alkanut huominontavoittelun "ihanalla" riikinkukkokiljumisella.
Jos jäpikkä joutuu olemaan jonkun aikaa yksikseen häkissään, esim pari tuntia ja sitten kun tulee kotiväki paikalle, niin herranjestas sitä kiljumista! Todellakin oli ennenaikaista kehua linnun hiljaisuutta ja hiljaista livertelyä. Muuten lintu on kylläkin aika hiljainen, esim nukkuessaan pitää hyvin vähän ääntä  ;)

Re: Jatkuva kirkuminen (Yhdisteltyjä viestejä)
« Vastaus #53 : 13.07.04 - klo:11:36:58 »
Meiltä löytyy myös hieman kovaääninen pariskunta. On itseasiassa aina ollut. Nyt ne ovat 7 vuotiaita molemmat. Naaraan huutaminen kuulostaa lähinnä kovaääniseltä koiran vinkulelulta, mutta koiraasta lähtee sitten heleämpiä ääniä.
Pahin huuto alkaa iltaisin, kun haluavat jo nukkumaan ja pyytävät peittoa häkin päälle.

Mutta tuohon meteliin on jo tottunut, kun huomattiin, ettei sille oikein mitään voi tehdä.
Silti vinkkejä otetaan edelleen vastaan..  :)

Re: Jatkuva kirkuminen (Yhdisteltyjä viestejä)
« Vastaus #54 : 13.07.04 - klo:14:00:13 »
No joo.. Miten tuosta ennen niin hiljasesta tirpasta on voinut tulla noin kova huutamaan?  ::) Aamulla on aina ihan hirvee huuto ,"Päästäkää mut poois ,päästäkää mut poooooois!"  :-X No joo ,eiköhän tähänkin totu.. Toivottavasti.  ;)
Hanski, Elmo, Reiska, Paavo ja Uuno <3

Re: Jatkuva kirkuminen (Yhdisteltyjä viestejä)
« Vastaus #55 : 13.07.04 - klo:23:21:35 »
Täällä olen ollut nyt reilun viikon tuon kiljukaulan kanssa kahdestaan. Ollaan saavutettu tietynlainen rutiini tässä päiväohjelmassa. Kiljumista ei ole ihan hirveästi ollut.

Aamulla ennen töihin lähtöä (menen puoliltapäivin) lintu liihottaa vapaana. Ei huutoa. Jos huutaa, saa olla häkissä. Huutavaa en vapauta *julmuri*.
Kun illalla tulen kotiin pääsee lintu taas lentelemään. Aamulla otus on tietenkin energisempi ja saattaa vähän huudella on sitten vapaana tai häkissä. Parina aamuna on myös ollut suuria vaikeuksia saada öttiäistä takaisin häkkiinsä, vapauden makuun kerran kun on päässyt. Silloin Mankku tajuaa jutun juonen heti ja lentää köydelleen katon rajaan ja kiekuu sieltä, että rappaukset katosta rapisee  ::)

Re: Jatkuva kirkuminen (Yhdisteltyjä viestejä)
« Vastaus #56 : 26.07.04 - klo:12:49:09 »
Merru!
Anna ensihätään 'kiljukaulalle' peili tai hommaa sille
kaveri.  Parveaan se seurankipeänä huutaa - siis sinua.

Meillä oli sama juttu!
Kaisa oli meillä vuoden yksinään ja oli tosi vaativa.
Välillä ei peilikään riittänyt.
Sitten hommattiin Kalle-rouva kaveriksi ja se auttoi
vähän.  Nyt ovat olleet puolisoina 1v 4kk ja hyvin menee.
Tämä kesä on ollut jo hiljaisempi kuin pitkiin aikoihin.
Onko syynä pilviset päivät vai onko uhmaikä mennyt ohi...

'Kaisapari'

Re: Jatkuva kirkuminen (Yhdisteltyjä viestejä)
« Vastaus #57 : 26.07.04 - klo:13:53:11 »
Itse en suosittele peiliä. Olen useaan otteeseen puhunut asiasta. Peili voi joillakin yksilöillä johtaa juuri siihen, että kuvajaisen edessä vietetään koko päivä, unohdetaan jopa syödä ja kun peili on poissa, alkaa kamala huuto.

Meillä olen vain tiukasti nykyisin yrittänyt pitää peilin poissa. Pikkuhiljaa on opittu siihen, ettei peili ole aina paikalla. Pahimmissa vaiheissa erittäin kesy herramme jopa hyökkäsi kimppuun ja puri, jos peiliin tai lintuun yritti koskea, mikäli se nyt oli siinä vieressä. Nykyisin tekee sitä vain hyvin harvoin ja silloinkin kyse on ollut siitä, että sitä on härnätty.

Kiehtova asia oli muuten huomata, että törmätessään Katin luona itseään muistuttavaan koiraaseen peilihullu unohti koko peilin ja alkoikin sitten pitää tätä jonkinlaisena heilanaan.

Mutta siis. Huutamiseen peili ei omasta mielestäni ole ole ratkaisu. Mielellään ei edes hätäratkaisu. Aina voi tosin kokeilla, mutta... omalla vastuulla. <;)

Re: Jatkuva kirkuminen (Yhdisteltyjä viestejä)
« Vastaus #58 : 26.07.04 - klo:16:24:10 »
Itse en suosittele peiliä. Olen useaan otteeseen puhunut asiasta. Peili voi joillakin yksilöillä johtaa juuri siihen, että kuvajaisen edessä vietetään koko päivä, unohdetaan jopa syödä ja kun peili on poissa, alkaa kamala huuto.

yhdyn edelliseen,itselläni aivan samanlainen peilihullu :P
Lisänä oli vielä se,että lintu metelöi ja huusi jo pelkän peilinkin kanssa,minun ei siis tarvinnut edes viedä sitä pois näkyvistä..

Nykyään eletään jo jokseenkin siivosti(kiitos peilipannan) ja ollaan huomattu,että lajitovereitakin löytyy ihan elävinäkin ;)

höyhenmäistä elämää...

Re: Jatkuva kirkuminen (Yhdisteltyjä viestejä)
« Vastaus #59 : 30.07.04 - klo:23:21:45 »
Juu ei tule meidän Mankulle peiliä ei. Joskus on lintu olkapäällä tullut käveltyä peilin eteen ja herranjestas sitä kiljumista! Meinasi tärykalvot haljeta, kun ötökkä päästeli täysin palkein "kaverin" nähtyään. Kun mentiin pois peilin edestä oli lintu hetken varsin kiihtyneessä mielentilassa, joskin rauhoittui pian. Ymmärrän varsin hyvin miten linnusta voi tulla *peiliaddikti*. En kyllä laittaisi peiliä ikinä häkkiin. Kaveri linnulle tulee aikanaan, on vielä ihan vauveli...